Suomen epidemia 19. syyskuuta 2020 Ilkka Rauvola Päivitetty

Tasainen 6 prosentin kasvu jatkuu, eli uudet tartunnat kuusinkertaistuvat kuukaudessa. 20-30 -vuotiaiden tartunnat palasivat tänään takaisin voimalla.

    THL ilmoitti tänään 64 uutta tartuntaa (punainen). Tämän lisäksi SHP.t ovat ilmoittaneet 12 tartuntaa, jotka tulevat näkymään myöhemmin THL:n luvuissa (vaaleanpunainen).

      Tällaista päivää ei olekaan ollut koko epidemian aikana. Tartuntoja on joka toisessa SHP:ssa ja yhden päivän ilmaantuvuus on melko lailla samaa tasoa lähes joka paikassa.

        Huolestuttavan näköinen kuva. Viimeisen viikon aikana epidemia on pahentunut 9:ssä SHP:ssa 21:sta. Kaikki leviämisvaiheessa olevat epidemiat ovat kasvaneet. Mikä mahtaa olla jäljitysprosentti? Onkohan tilanne hallinnassa? Maskit?

          Tässä tartunnat ja ilmaantuvuus viimeisen kahden viikon ajalta.

            Kahden viikon ilmaantuvuus on nyt tasolla 11.39 (sininen viiva) ja nousee 0.51 per päivä (punainen viiva) eli samaa vauhtia kuin 11. maaliskuuta. Poikkeusmääräykset annettiin 16.3. eli viisi päivää myöhemmin. Silloin ilmaantuvuus nousi vauhdilla 0.90 per päivä.

              Tilanteesse, missä ilmaantuvuuden nousu kiihtyy koko ajan, nuorten ikäluokkien osuuden nousu uusista tartunnoista on hidastumassa. Uudet tartunnat ovat enenevässä määrin vanhemmissa ikäluokissa.

                Se vauhti, millä siirtyminen nuoremmista ikäluokista kohti vanhempia on tapahtumassa, näkyy selvästi tästä kuvasta. Alle 30-vuotiaiden osuus, joka jo ehti ylittää sata prosenttia kasvusta, on tullut nopeasti alas. Uusien tapausten kasvu ei kuitenkaan ole hidastunut lainkaan.

                  Alle 30-vuotiaiden osuus uusien tapausten kasvusta on tullut 30-40 prosenttia alas vajaassa kahdessa viikossa.

                    Nuorten tilalle ovat tulleet vanhemmat ikäluokat. Niiden osuus uusien tapausten määrän kasvusta on noussut nopeasti nollan pinnasta 45 prosenttiin.

                      10-20 -vuotiaiden ja 20-30 -vuotiaiden osuus uusista tartunnoista ei nouse enää niin nopeasti kuin aikaisemmin.

                        Nyt nousee vanhempien ikäluokkien tartunnat. Nuorten omat vanhemmat ja isovanhemmat?

                          Tämän vuoksi kannattaa olla huolissaan vanhempien ikäluokkien tartunnoista.

                            Kaikki menee tällä hetkellä aika täsmälleen sen mukaisesti mitä @myllarni tässä artikkelissa viitoitti. Lisäksi artikkeli ilmestyi juuri sillä hetkellä kun uusien tartuntojen kasvu rupesi siirtymään kohti vanhempia ikäluokkia.

                              Jaa sosiaalisessa mediassa

                              Arkisto