Suomen epidemia 3. lokakuuta 2020
Ilkka Rauvola
147 uutta tartuntaa, eli syksyn 3. pahin päivä. Nopeimmin kasvavat 70-80 ja 60-70 -vuotiaiden tartunnat. Useassa SHP:ssa paljon uusia tapauksia mm. altistumisten seurauksena.
Tänään 147 tartuntaa (punainen). Viimeisen viikon tartunnat (sininen+punainen) selvästi edellistä viikkoa suuremmat. Nyt ei ole enää vähään aikaan ollut välipäiviä ilmoitetuissa määrissä. Viikonloppuisin vähemmän näytteenottoa (maanantait merkattu kuvaan).
Arvioin tästä kuvasta CFR:t eri ikäryhmille. Tulokset seuraavassa kuvassa.
Tulokset: - tutkimusten yhteenvedon mukaan 60-vuotiailla on noin 100-kertainen todennäköisyys kuolla kun verrataan 20-vuotiaaseen, ja 80-vuotiaalla noin 700-kertainen - arvioin THL:n ikäryhmien arvot geometrisena keskiarvona, paitsi 80+ on 2/3x(80v)+1/3x(90v)
Tartunnat leviävät edelleen kohti 60-80 -vuotiaita. Noin 1-2 viikon viiveellä tämän pitäisi ruveta näkymään sairaansijojen määrissä, ja noin 3-4 viikon viiveellä kuolemissa.
Tässä vertailu Suomen CFR:n ja kuvan 3 kansainvälisten IFR-tulosten välillä. Suhdeluku Suomen CFR:n ja kansainvälisen IFR:n välillä on alimmillaan 50-60 -vuotiaiden ryhmässä (1.77), mutta nousee yli kolminkertaiseksi yli 80-vuotiaiden ikäryhmässä.
Tässä samat tiedot kuvana. Suhdeluku Suomen CFR:n ja kansainvälisen IFR:n välillä on alimmillaan 50-60 -vuotiaiden ryhmässä (1.77), mutta nousee yli kolminkertaiseksi sekä 70-80 -vuotiaiden että yli 80-vuotiaiden ikäryhmässä.
147 tartuntaa. Aika monessa SHP:ssa tilanne näyttää huolestuttavalta. Vaasassa pahin tilanne, ja lehtitietojen perusteella lisää on tulossa.
Tässä viimeisen 14 päivän aikana ilmoitetut. Uskomattoman kova ilmaantuvuus monessa paikassa. Kaikissa SHP:ssa nyt tapauksia.
Tänään on se päivä, jolloin monessa sairaanhoitopiirissä tilanne rupesi huononemaan. Viidessä tilanne paranee ja 16:ssa huononee. Ylläksen tuliaisia aika monessa sairaanhoitopiirissä.
Epidemia kiihtyy: 14 päivän ilmaantuvuus nousee yhä kovempaa vauhtia. Kiihtyvyys eli viikon keskimääräinen ilmaantuvuuden muutos (vaaleanpunainen) on nyt ylittänyt viime kevään 14 päivän ilmaantuvuuden huippulukeman (1.35, 24. maaliskuuta).
Käydään sairaanhoitopiirien tilanne läpi. Ahvenanmaa.
HUS.
Varsinais-Suomi. Epidemia on pahentunut aivan viime päivinä, mutta vielä ollaan lähellä maan SHP:den keskiarvoa.
Satakunta. Elokuun epidemia saatiin taltutettua, ja sen jälkeen tilanne on pysynyt rauhallisena. Tällaista rupeaa kohta arvostamaan.
Pirkanmaa. Syyskuun epidemia on ehkä saatu hallintaan.
Kanta-Hämeessäkin näytetään saaneen epidemia ehkä kuriin.
Päijät-Hämeen epidemia ehti jo Suomen pahimmaksi noin 10 päivää sitten, mutta näytetään saaneen hallintaan.
Kymenlaaksossa on noustu nyt samalle tasolle kuin keväällä, mutta epidemia ei ole enää pahentunut viime päivinä.
Etelä-Karjalassa on nyt tullut usempia tapauksia muutamana päivänä, mutta edelleen yksi Suomen parhaista sairaanhoitopiireistä tartuntojen määrällä mitattuna.
Vaasassa tilanne on akuutti. Tapauksia on todennäköisesti tulossa lisää. Tilanne ei ole kuitenkaan yhtä paha kuin maan pahimmissa SHP:issä, ainakaan vielä.
Vaasassa tilannetta ei auta se, että siellä testataan vähiten Suomessa, vaikka akuutti tilanne on käsissä. En käsitä mitä arkajalkoja siellä ollaan. Laumasuoja?
Myös Etelä-Pohjanmaalla epidemia on pahentumassa samaan tapaan kuin Vaasassa, nyt Suomen keskiarvotasolla. Ylläksen tuliaisia?
Ero Vaasaan on siinä, että Etelä-Pohjanmaalla testataan kaksi kertaa enemmän suhteessa väestön määrään.
Keski-Suomessa epidemia on menossa parempaan suuntaan.
Mutta Keski-Suomessa testataankin aika hyvin suhteessa väestöön.
Etelä-Savon epidemia on ehkä saatu hallintaan, sillä suuri osa uusista tartunnoista on tullut karanteenissa olevilta (jotka siis eivät ole levittäneet virusta).
Vaikka testausmäärät ovat maan keskitasoa, niin jäljitys ja karanteenit ovat Etelä-Savossa toimineet sen verran hyvin, että uudet tartunnat ollaan saatu hallintaan.
Itä-Savossa on ollut tapauksia aikaisempaa useammin, mutta ilmaantuvuus on edelleen maan keskiarvon alapuolella.
Pohjois-Karjalan epidemia on kasvanut noin kaksi kertaa pahemmaksi kuin SHP.den keskiarvo. Nyt näyttäisi ehkä olevan vaimenemassa.