Suomen epidemia 5. joulukuuta 2020 Ilkka Rauvola Päivitetty

Tartuntojen kasvu hidastuu edelleen (sininen viiva). Vaikka tauti leviää uusissa kunnissa, suurimmissa kaupungeissa 7 päivän ilmaantuvuus ei kasva enää samalla tavalla kuin vielä viikko sitten.

    Tänään THL ilmoitti 460 tartuntaa (sininen palkki). Niistä 76 johtui siitä, että THL otti kiinni raportoinnin viivettä. Muuttumattomalla viiveellä laskettu määrä on 460-76=384 (punainen viiva). Kasvuprosentti (sininen viiva) nyt pakkasen puolella.

      Kymmenen suurinta kaupunkia: - 7:ssä ilmaantuvuus on parantunut - 3:ssa huonontunut Viimeisen viikon aikana. Useissa kehyskunnissa tilanne on kuitenkin huonontunut.

        Tässä suurimmissa kaupungeissa tapahtunut ilmaantuvuuden kehitys eilisen jälkeen. Vaikka kehyskuntien tilanne viikon takaiseen verrattuna onkin huonontunut, niin eilisen jälkeen on tullut parannusta.

          Tässä kuntien pahimmat epidemiat viikko sitten. Niistä melkein kaikki ovat tulleet parempaan suuntaan. Särmää toimintaa viranomaisilta. Niiden tilalle on sitten kyllä tullut uusia. Nettomäärä on pysynyt paikallaan viimeisen viikon ajan.

            Tässä ne kuntien epidemiat, jotka ovat nousseet tilalle. Niissä 2/3:n tilanne huononi ja 1/3:n parani kuluneen viikon aikana. Joukossa muun muassa Turun, Porin ja Tampereen kehyskuntia. Karvian epidemia alle viikon vanha: siellä joka 23:s kunnan asukas on saanut tartunnan.

              Kuntia, joissa 7 päivän ilmaantuvuus on mennyt nollaan, on nyt viikon ajan ollut yhtä paljon kuin uusia kuntia, joista on löytynyt tautia. Viranomaisten ja terveydenhuollon toiminta näkyy tässä. Tautia lyödään nyt voimalla.

                Myös kuntien keskimääräinen ilmaantuvuus näyttäisi olevan hallinnassa.

                  Tulos: epidemian leviäminen kuntiin, 7 päivän ilmaantuvuudella mitattuna, on hidastunut.

                    Ruotsin THL:ssä (eli FoHM, Folkhälsomyndigheten) valta näyttää vaihtuneen. Samaan aikaan ...

                    FHM on julkaissut uusia tietoja Ruotsissa tapahtuneista altistuksista. Näiden uusien tietojen mukaan 40 prosenttia altistuksista tapahtuu peruskouluissa.

                    Kun esikoulut, lukiot ja yliopistot lasketaan mukaan, koulujen osuus Ruotsin altistumisista (tapahtumat) on noin 60-65 prosenttia. Lähde: FHM:n viikkoraportti.

                    Koulujen ja oppilaitosten osuus altistuneiden henkilöiden kokonaismäärästä on ollut 55-65 prosentin välillä viimeisen kuukauden aikana (altistumiset.fi keräämien tietojen mukaan) eli täsmälleen samalla tasolla kuin Ruotsin kappalemäärät.

                    Jaa sosiaalisessa mediassa

                    Arkisto