Suomen epidemia 17. joulukuuta 2020 Ilkka Rauvola Päivitetty

Vaikka uusien tartuntojen kasvu hidastuu edelleen, niin epidemia voi aivan hyvin lähteä kasvamaan uudelleen samalla tavalla kuin 9.12. Samaan aikaan kuolemien määrä kasvaa ennätysvauhtia, kun marraskuun epidemian kuolleita on ruvettu raportoimaan.

    Tänään THL ilmoitti 358 tartuntaa, poisti 4, ja viive kasvoi 22 tartunnalla, yhteensä 384 (punainen). Tartuntojen määrä on nyt tullut noin 460/päivä tasolle noin 380/päivä, joka on edelleen 70 prosenttia korkeampi kuin ennen 18.11. vallinnut taso.

      Tässä näkyy tartuntojen kehityksen kokonaiskuva. Tartuntojen määrä on tullut hieman alas, ja nyt kasvutrendi on rikkoutunut ainakin yhdeksi päiväksi. Lisää tarvitaan - tartuntoja on edelleen aivan liian paljon.

        Sairaanhoidossa olevien määrä on kasvanut 15.11. jälkeen keskimäärin 4.1 prosenttia päivässä, eli tällä vauhdilla 3.3-kertaistuu kuukaudessa. Kuolemien määrä on 18.-25.11. kasvanut keskimäärin 10.7 prosenttia päivässä, eli nykyisellä vauhdilla 21-kertaistuu kuukaudessa.

          Sairaanhoidossa olevien määrä on nyt noussut 8 prosenttia korkeammalle kuin kevään epidemian pahimmalla hetkellä 9. huhtikuuta.

            Kaikki syksyn epidemian keskeiset luvut kasvavat eksponentiaalisesti: logaritmisella asteikolla niiden trendiviiva on suora viiva. Kulmakertoimetkin näyttävät olevan melko samanlaisia, ainoa poikkeus on tehon potilaiden määrä.

              Jaa sosiaalisessa mediassa

              Arkisto