Suomen epidemia 18. joulukuuta 2020 Ilkka Rauvola Päivitetty

Kasvu hidastuu edelleen. Vielä ollaan 71 prosenttia 15.11. tason yläpuolella. Sairaanhoidossa olevien määrä pieneni, ja kuolemien määrä kasvaa nopeasti.

    Tänään THL ilmoitti 354 tartuntaa, peruutti 6, ja otti kiinni viivettä 45 tartunnan verran, yhteensä 315 (punainen viiva). Ilmoitettujen tartuntojen määrä on nyt pysynyt viikon ajan 320-420 tasolla, selvästi alempana kuin 2-3 viikkoa sitten.

      Tässä pahimmat epidemiat (7 päivän ilmaantuvuudella mitattuna) viimeisen viikon aikana. Lähes puolessa näistä tilanne itse asiassa parani viikon aikana.

        Samojen 50 pahimman kunnan kehitys tänään: vihreää on enemmän kuin punaista.

          Tässä pahimmat kuntien epidemiat viikko sitten. Suurimmassa osassa tilanne on parantunut. Tässä näkyy terveydenhoidon tekemä työ.

            Tänään THL:n avoimeen tietokantaan lisättiin 7 kuolemaa, joiden viive oli 23 päivää (joka sisällä 95% kuolemista oli). Kolmen viimeisen päivän osuus kaikista kuolemista 2.5 kuukauden aikana on melkoinen.

              Ilmoitettujen kuolemien viive (jonka sisällä 95 prosenttia) oli tänään 23 päivää, kahden viikon keskiarvo 25 päivää.

                Tässä kuvassa näkyy tänään ilmoitetut kuolemat ja niiden vaikutus keskiarvoihin.

                  Sairaanhoidossa olevien määrä on nyt vähentynyt kolmen päivän ajan. Hyvä näin. Kuolemien määrä sen sijaan kasvaa nopeasti: 18.11. jälkeen kasvu on ollut keskimäärin 10.8 prosenttia päivässä, eli kahdessa viikossa määrä nelinkertaistuu.

                    THL:n tilanneraportissa on nyt raportoitu 489 kuolemaa (punainen viiva), eli 12 enemmän kuin avoimen tietokannan raportoinnissa (harmaa viiva). Johtopäätös: THL:n tilanneraportin viive kuolemien raportoinnissa on tällä hetkellä noin 23-24 päivää.

                      Tässä yhteenveto THL:n tilanneraportin kuolemien (punaisen eri sävyt) sekä avoimen tietokannan kuolemien määrän kehittymisestä viime viikkojen aikana. Tilanneraportin raportointi on 29.11. ollut 59 kuolemaa jäljessä verrattuna avoimen tietokannan raportointiin.

                        Varsinais-Suomen epidemia on Suomen pahin. Vielä kuukausi sitten tämä sairaanhoitopiiri oli esimerkki onnistuneesta toiminnasta viruksen pysäyttämiseksi. Ei ole kyllä enää. Katsotaan vähän tilannetta.

                          Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri julkaisi aika hälyttävän näköisen tiedotteen tänään. Vika ei ole siellä.

                          YLE on seurannut tilannetta tiiviisti. Lääkäreiden varoitukset saavat kyllä julkisuutta.

                          Jaa sosiaalisessa mediassa

                          Arkisto