Suomen epidemia 27. joulukuuta 2020
Ilkka Rauvola
Tartuntojen määrä on tullut alas. Samaan aikaan testien määrä on noin 45% normaalitason alapuolella. Tartuntojen määrä 24.-27.12., suhteessa testien määrään, on vähentynyt joulua edeltävältä tasolta (17.-23.12.) arviolta 10 prosenttia.
Yksityisten luvuissa positiivisten tulosten osuus on laskenut tasaiseen tahtiin läpi pyhien (kuva), viittaisi siihen että myös THL:n puolella sama trendi. THL:n julkaistut testien määrät ovat kuitenkin vielä hyvin pieniä.
Positiivisten osuus on laskenut 27.11. jälkeen. Alustava arvio on, etteivät joulun pyhät ole tehneet tähän poikkeusta. Luvut täydentyvät vielä.
Kun se 10 prosentin tartuntojen väheneminen jaetaan kolmelle päivälle (24.-26.12.), niin saadaan noin 3.0-3.5 prosenttia per päivä, eli tartuntojen määrä on tullut alas suunnilleen samaa vauhtia kuin ennen joulua.