Suomen epidemia 2. tammikuuta 2021
Ilkka Rauvola
Tartuntojen määrän kasvuvahti pysyy tasaisena: 1.4% päivässä 28.12. jälkeen (vs. 1.7% eilen ja 1.3% toissapäivänä). Testien määrä edelleen 1/3 normaalitason alapuolella.
Tänään THL ilmoitti 201 tartuntaa ja poisti 2. Kun viive ei muuttunut, muuttumattomalla viiveellä lasketuksi tartuntojen määräksi tulee 203. Kasvu on pysytellyt nollan yläpuolella (sininen viiva) siitä huolimatta, että testien määrä on 1/3 normaalin alapuolella.
Tässä tähän mennessä ilmoitetut testien määrät. Joulun jälkeen luvut ovat tulleet alas noin kolmanneksen. Yksityiset raportoivat luvut nopeammin kuin THL, jonka luvuista 95% on raportoitu 4-5 päivää näytteenotosta.
Positiivisten tulosten osuus nousee kaikilla toimijoilla. Terveystalon ja THL:n viimeisimmät (noin alle 5 päivää vanhat) luvut päivittyvät vielä. Mehiläisen luvut ovat ns. ilmoitettuja.
Positiivisten osuus on noussut 36 prosenttia joulun jälkeen ja on nyt lähes samalla tasolla kuin 15.12., jolloin epidemian ennen joulua tapahtunut hidastuminen alkoi.
Tässä top 50 kuntaa (mitattuna 7 päivän ilmaantuvuudella) ja niissä tapahtunut muutos 28.12. eli sen jälkeen, kun tartuntojen määrä rupesi kasvamaan. Suurimmassa osassa tilanne on pahentunut.
Tässä puolestaan ne kunnat, joissa 7 päivän ilmaantuvuus oli korkein viikko sitten eli 26. joulukuuta. Suurimmassa osassa tilanne on parantunut, ja aika monessa 7 päivän ilmaantuvuus on mennyt nollaan.
Ikäryhmissä tapahtunut suurin muutos on 1.1. alkanut yli 80-vuotiaiden saamien tartuntojen nopea nousu. Luvut ovat ilmoitettuja, eli tulevat THL:n 2-3 päivän viiveellä, eli todellisuudessa nousu on alkanut noin 5 päivää jouluaaton jälkeen. Toivottavasti kasvu jää tähän.
Tässä positiivisten tulosten osuus sairaanhoitopiireittäin. Mitä pienempi arvo, sen parempi. Ahvenanmaalla on paha epidemia menossa, mutta miksei Varsinais-Suomessa mennä testeihin? Ja Länsi-Pohjassa?
Testien määrä on useassa sairaanhoitopiirissä pudonnut merkittävästi joulun aikana. Poikkeuksiakin löytyy, kuten Etelä-Savo, Itä-Savo, Kanta-Häme, Pohjois-Savo ja Lappi.
Tässä kuva siitä, kuinka paljon eri sairaanhoitopiireissä on yhteensä testattu suhteessa löydettyihin tartuntoihin. Itä-Savossa ollaan testattu 7.5 kertaa niin paljon kuin Vaasassa per löydetty tapaus. Ei ihme, että Itä-Savossa on puhdasta.
Helsingissä 7 päivän ilmaantuvuus on 28.12. jälkeen noussut keskimäärin 1.5 prosenttia päivässä.
Espoossa ilmaantuvuus laski jyrkästi 18.12. asti, nousi 18.-22.12. ja on laskenut sen jälkeen. Keskimääräinen vauhti 27.11. jälkeen on ollut -2.9 prosenttia päivässä eli -58 prosenttia kuukaudessa.
Vantaalla 7 päivän ilmaantuvuus on 24.12. jälkeen pudonnut 32 prosenttia. HUS-alueella testauksen määrät eivät kuitenkaan ole pudonneet joulun aikana (kuntakohtaisia testauksen lukuja ei kuitenkaan ole julkaistu). Koulujen sulkeminen ehkä vaikuttaa.
Vantaalla 7 päivän ilmaantuvuus on 24.12. jälkeen vähentynyt keskimäärin 4.2 prosenttia päivässä eli 73 prosenttia kuukaudessa. Edellinen selvä pudotus oli lokakuussa koulujen syyslomien aikaan.
Turussa 7 päivän ilmaantuvuus on jouluaaton jälkeen tullut alas vielä jyrkemmin (-6.2 prosenttia päivässä eli -85 prosenttia kuukaudessa). Varsinais-Suomessa myös testauksen määrä on pienentynyt joulun aikana.
Varsinais-Suomessa testien määrä putosi jouluna, mutta on nyt noussut lähes takaisin. Luvut ovat ilmoitettuja, eli kuvastavat tilannetta noin 3-4 päivää aikaisemmin.
Myös HUS-alueella testauksen määrä on tullut selvästi alas siltä tasolta, millä se oli välittömästi ennen joulua. Tämä on siis korjaus siihen mitä sanoin Vantaan kuvan yhteydessä yllä.
Kun HUS-alueella positiivisten testitulosten osuus on pysynyt paikallaan joulun pyhien ajan, HUS-alueen tartuntojen muutos näyttäisi johtuvan pääasiassa testauksen määrän vähenemisestä.
Tampereella 7 päivän ilmaantuvuus väheni jouluun asti, mutta on sen jälkeen pysynyt paikallaan.
Lahdessa 7 päivän ilmaantuvvus lähti lievään nousuun juuri ennen joulua. Sitä ennen se oli vähentynyt kolmessa viikossa 78 prosenttia. Hieno suoritus.
Jyväskylässä epidemia oli saatu hyvin hallintaan, kunnes 20.11. alkaen Klamydian epidemian myötä ilmaantuvuus kymmenkertaistui yhdessä viikossa, ja on jäänyt suunnilleen sille tasolle, mille se nousi 26. marraskuuta. Joulun jälkeen ilmaantuvuus on jo noussut takaisin.
Oulussa muun muassa Stora Enson tehtaalla ollut epidemia saatiin melko hyvin tukahdutettua jouluun mennessä, mutta joulun jälkeen 7 päivän ilmaantuvuus on ruvennut nousemaan nopeasti.