Suomen epidemia 11. tammikuuta 2021
Ilkka Rauvola
Uusien B117-tartuntojen määrä noin kaksinkertaistui viikossa. Tällä vauhdilla tartuntojen määrä arviolta 15-kertaistuu kuukaudessa. Paikkakuntia, joissa virusta on, ei ole kerrottu.
Päivittäisten B117-tartuntojen osuus on nyt noussut arviolta 3-4 prosenttiin keskimääräisestä tartuntojen määrästä (punainen viiva). Viimeisen 7 päivän keskiarvo on noin 1.7 prosenttia (sininen viiva).
Viimeisen viikon aikana (4.-11. tammikuuta) B117-tartunnat ovat kasvaneet yli kymmenen kertaa niin nopeasti kuin vanhan variantin tartunnat. B117-tartunnat kasvoivat keskimäärin 12.5 prosenttia päivässä (sininen) ja vanhan variantin tartunnat 1.0 prosenttia päivässä (vihreä).
Tartuntojen kasvu kiihtyi tänään. 7 päivän ilmaantuvuus nousee ennen kaikkea Kymenlaaksossa (jossa todettiin B117-variantin tartuntoja jo joulukuussa), Pohjois-Pohjanmaalla sekä Länsi-Pohjassa.
Tänään THL ilmoitti 200 tartuntaa, ja viive nousi 12 tartunnalla, yhteensä 212 (punainen viiva). Tartuntojen kasvu on kiihtymässä (sininen viiva).
Kymenlaaksossa, jossa todettiin B117-variantin tartuntoja joulukuussa, ja jossa samaan aikaan on testattu vähiten koko maassa suhteessa löydettyihin tartuntoihin, 7 päivän ilmaantuvuus on nelinkertaistunut joulun jälkeen.
Kymenlaaksossa positiivisten osuus (4.8 prosenttia) on kolme kertaa niin korkea kuin sairaanhoitopiireissä keskimäärin.
Näyttäisi siltä, että Kymenlaakson B117-tartunnat ovat Kouvolassa ja ehkä jossain määrin Kotkassa. Varsinkin Kouvolassa 7 päivän ilmaantuvuus on viimeisen viikon aikana noussut ihan eri vauhtia kuin muualla Suomessa.
Kouvolassa (yli 80.000 asukasta, mutta ei keskussairaalaa) 7 päivän ilmaantuvuus on kasvanut keskimäärin 16.1% päivässä sen jälkeen, kun Kymenlaaksosta löytyi ensimmäiset B117-tartunnat 28. joulukuuta. Tällä vauhdilla tartuntojen määrä 27-kertaistuu kuukaudessa.
Kymenlaaksosta on tällä menolla tulossa seuraava Vaasa. Kymenlaaksossa ollaan jostain syystä päätetty lisätä kontakteja ja käynnistää lasten ja nuorten harrastuksia juuri nyt (B117-tartunnoista huolimatta).
Kotkassa 7 päivän ilmaantuvuus on sen jälkeen, kun B117-varianttia tavattiin Kymenlaaksossa 28.12., kasvanut keskimäärin 10.4 prosenttia päivässä. Tällä vauhdilla tartuntojen määrä 20-kertaistuu kuukaudessa.
28.12. B117-varianttia löytyi Kymenlaaksosta ja HUS-alueelta. Jos arvioidaan, että puolet maan B117-tartunnoista on peräisin Kymenlaaksosta, niin B117-tartuntojen osuus on ollut noin 21 prosenttia Kymenlaakson 78 tartunnasta 4.-10. tammikuuta.
Suomessa THL ei ole tehnyt suunnitelmaa sen varalta, että B117-variantti lähtee leviämään Suomessa.