Suomen epidemia 26. tammikuuta 2021 Ilkka Rauvola Päivitetty

Tartuntojen kasvu kiihtyy edelleen. Keskimääräinen kasvu nousi 4.3:sta 4.9 prosenttiin päivässä, eli tällä vauhdilla tartuntojen määrä 4.2-kertaistuu kuukaudessa. Vielä viikko sitten kasvu oli nollassa.

    Tänään THL ilmoitti 348 tartuntaa (ja poisti 35). Viive pieneni 33:lla tartunnalla. Muuttumattomalla viiveellä laskettu uusien tartuntojen määrä = 348-33 = 315 (punainen viiva).

      Vanhusten rokottaminen taisi jäädä kauniiden sanojen asteelle. Suomessa on tähän mennessä rokotettu alle 50-vuotiaita 50 prosenttia enemmän kuin yli 70-vuotiaita.

      @HeikkiBergholm on oikeassa. Ensin pitää rokottaa henkilöstö. Nyt tulee olemaan mielenkiintoista, miten luvut kehittyvät.

        Tartuntojen määrä kasvaa lähes joka puolella HUS-aluetta. Vantaalla, Vihdissä ja Karkkilassa kasvu on ollut nopeinta.

          Helsingissä tartuntojen määrä on 18.1. jälkeen kasvanut keskimäärin 3.8 prosenttia päivässä, eli tällä vauhdilla tartuntojen määrä 3-kertaistuu kuukaudessa.

            Kun lentokentän tartunnat jätetään pois Vantaan luvuista, niin Vantaalla 7 päivän ilmaantuvuus on 19.1. jälkeen kasvanut keskimäärin 16.6 prosenttia päivässä eli tällä vauhdilla 100-kertaistuu kuukaudessa. Tämä rupeaa näyttämään jo B117-tyyppiseltä leviämiseltä.

              Kun kuntien luvut raportoidaan noin 3-4 päivää myöhässä, ja jos Vantaalla tartunnat ovat kasvaneet 16.6 % päivässä myös viimeisen 3-4 päivän aikana, niin Vantaan ilmaantuvuus on tänään 27.1. noin 348-405, eli noin 50 % korkeampi kuin joulukuussa pahimmillaan. @aronkyto

                @lasleh on raportoinut lentokentän tartunnat kattavasti ainakin syyskuusta alkaen. Olen olettanut, että nämä henkilöt ovat karanteenissa eivätkä siten toivon mukaan osallistu taudin leviämiseen Vantaalla.

                    On siis olennaista selvittää, kuinka moni lentokentän positiivisista on suomalaisia. Jos osuus on 50% niin saadaan tämä kuva: Vantaan 7 päivän ilmaantuvuus on 19.1. jälkeen kasvanut keskimäärin 11.7% päivässä (27-kertaistuu kuukaudessa tällä vauhdilla).

                      Samalla oletuksella (että 50% kentällä testatuista on suomalaisia): tänään 27.1. Vantaan 7 päivän ilmaantuvuus on 11.7% kasvulla ja 3-4 päivän viiveellä arviolta 367-410.

                        Jos oletetaan, että kaikki lentokentällä testatut ovat olleet suomalaisia (ei vantaalaisia), saadaan tämä kuva: 7 päivän ilmaantuvuus on 19.1. jälkeen kasvanut keskimäärin 8.2 prosenttia päivässä, ja nykyisellä vauhdilla ilmaantuvuus 27.1. välillä 390-422 (11x kuukaudessa).

                          Yhteenveto Vantaan tilanteesta. Riippumatta siitä, mikä ulkomaalaisten osuus on ollut lentokentän testatuista, niin 7 päivän ilmaantuvuus on arviolta jo yli 350, mikäli kasvu on jatkunut koko ajan samaa vauhtia 19.1. jälkeen.

                            Espoossa 7 päivän ilmaantuvuus on 19.1. jälkeen kasvanut keskimäärin 6.1 prosenttia päivässä, eli tällä vauhdilla tartuntojen määrä 6-kertaistuu kuukaudessa.

                              Jaa sosiaalisessa mediassa

                              Arkisto