Suomen epidemia 11. helmikuuta 2021 Ilkka Rauvola Päivitetty

Kasvuun tuli päivän mittainen tauko, kun isojen kaupunkien luvut pienenivät. Voi kyllä johtua viiveistä, sillä raportoinnin viive on kasvanut ympäri maata.

    Tänään THL ilmoitti 358 uutta tartuntaa, poisti yhden ja viive kasvoi 48:lla. Muuttumattomalla viiveellä laskettu tartuntojen määrä on 358+1+48=407 (punainen viiva).

      Tässä maan pahimpien epidemioiden muutos eilisestä. Radanvarren kunnissa (Kerava, Tuusula, Järvenpää) tilanne huononi myös tänään.

        Järvenpää on ylläolevan kuvan punaisista kunnista se, jossa on eniten tartuntoja päivässä. Ilmaantuvuus on viimeisen 2 päivän aikana noussut keskimäärin 18.5 prosenttia päivässä. Tällä vauhdilla yhdessä viikossa tartuntojen määrä 3.3-kertaistuu ja kuukaudessa 160-kertaistuu.

          Järvenpään tilanne on huonontunut jo melkein kuukauden ajan. Sinä aikana tartuntojen määrä on yli 10-kertaistunut. Mitä konkreettisia toimenpiteitä tämän nousun aikana ollaan tehty?

            7 päivän ilmaantuvuudella mitattuna Tuusula on noin viikon jäljessä Järvenpäähän verrattuna. Tartuntojen määrä on 19.1. jälkeen kasvanut 5.4 prosenttia päivässä, eli kuukaudessa tartuntojen määrä 5-kertaistuu nykyisellä vauhdilla.

              Jaa sosiaalisessa mediassa

              Arkisto