Suomen epidemia 11. maaliskuuta 2021
Ilkka Rauvola
Tartuntojen määrä on lähdössä nousuun. Rauman ja Ahvenanmaan epidemioiden hiipuminen rupeaa olemaan ohi, ja ilmaantuvuus nousee Helsingissä, Pirkanmaalla ja Etelä-Karjalassa.
Tänään mentiin ohi edellisen (3.3.) huipun ilmoitetuissa tartunnoissa (muuttumattomalla viiveellä laskettuna). Lisäksi eilinen luku on koko epidemian 3. suurin. Tänään THL ilmoitti 720 tartuntaa, poisti yhden ja viive kasvoi 44 tartunnalla, yhteensä 765 (punainen viiva).
Epidemia kasvoi viime viikolla 3-4.5 prosenttia päivässä eli 6-9 kertaa nopeammin kuin testauksen määrä (0.5% päivässä). Jos tätä nopeampaan kasvuun (ja jäljitykseen) ei kyetä, joudumme antautumaan eksponentiaalisen kasvun edessä. THL ei enää kerro testauksen kapasiteettia.
Kesän jälkeen positiivisten osuus on noussut suoraviivaisesti koko ajan, sillä tartuntojen kasvu on koko ajan ollut kovempaa kuin testien määrän kasvu. Nyt on merkkejä lisääntyvistä ongelmista jäljityksessä + THL ei kerro enää testauksen kapasiteettia. Ei hyvää tiedossa.
Tässä kuvassa on 86 prosenttia maan tämänpäiväisistä uusista tartunnoista. Ahvenanmaan, Rauman ja Varsinais-Suomenkin tilanne paranee, mutta Helsingissä ilmaantuvuus kasvaa.
Etelä-Karjalassa ilmaantuvuus nousee nopeasti. Muilla alueilla tartunnat ovat vähentyneet hiihtolomien (27.2.-7.3.) aikana.
Uudellamaalla ilmaantuvuus on pysynyt 4.3. huipun jälkeen paikallaan. Tilanne ei ole kuitenkaan aivan niin tasainen kuin miltä se näyttää.
Uusimaa on käytännössä sama kuin Helsinki. Helsingissä on nyt 76 prosenttia Uudenmaan tartunnoista. Melkein joka paikassa muualla tilanne on parantunut, mutta sekään ei ole auttanut. Jos Helsinki kasvaa, niin koko Uusimaa kasvaa.
Helsingissä luvut kasvavat. Tänään tartunnat nousivat uuteen ennätykseen (268). Ilmaantuvuus on 27.2. jälkeen noussut keskimäärin 1.9 prosenttia päivässä, eli tällä vauhdilla tartuntojen määrä 1.8-kertaistuu kuukaudessa ja 500:n ilmaantuvuus saavutetaan 16. maaliskuuta.
Rokotukset ovat viimeisen viikon aikana ruvenneet vähentämään yli 75-vuotiaiden saamien tartuntojen kasvua. 70-75 -vuotiaiden saamien tartuntojen kasvu jatkuu edelleen.
Ylläoleva oli siis kasvussa (eli derivaatassa) tapahtunut muutos. Tässä itse tartunnat. Yli 75-vuotiaiden tartunnoissa on viime viikosta alkaen tapahtunut tuskin havaittava muutos parempaan päin. Tällä vauhdilla menee vielä useita kuukausia ennen kuin ne menevät nollaan.
Ylläoleva koski siis koko maata. Uudellamaalla yli 75-vuotiaiden saamien tartuntojen määrä kasvaa edelleen. Ollaanko Uudellamaalla myöhässä rokotusten kanssa vai onko jokin muu syy ? Ero rokotteissa ?
Yli 75-vuotiaiden parantunut tilanne johtuu enemmänkin siitä, että mm. Oulussa (kuva) tilanne paranee, kuin rokottamisesta. Oulussa oli maaliskuun 1. viikolla 30% maan yli 75-v tartunnoista ja nyt noin 0. En näe mitään positiivista trendiä joka toistuisi SHP:stä toiseen.
Myös Vaasan sairaanhoitopiirissä yli 75-vuotiaiden tartunnat tulevat alas (linjassa kaikkien tartuntojen kanssa).
Samoin Satakunnassa, missä epidemian tilanne on paranemassa, yli 75-vuotiaiden tartunnat ovat tulleet alas.
Sitten on ne muut sairaanhoitopiirit (HUS:n lisäksi), joissa yli 75-vuotiaiden saamien tartuntojen määrä ei ainakaan pienene. Tässä Varsinais-Suomi.
Myös Pirkanmaalla yli 75-vuotiaiden tartunnat näyttäisivät kasvavan.
Päijät-Hämeessä yli 75-vuotiaiden saamien tartuntojen määrä laski ensin, mutta on lähtenyt nousemaan uudelleen.
Yhteenveto: yli 75-vuotiaiden saamien tartuntojen määrän väheneminen johtuu ensisijassa Oulun, Rauman ja Vaasan alueen epidemioiden laantumisesta. Usealla muulla alueella tartuntojen määrä nousee. En havaitse mitään koko maan laajuista trendiä, missä rokotukset näkyisivät.
Tässä yleiskuva niistä Suomen kunnista, joissa oli eniten tartuntoja viimeisen viikon aikana. Tässä kuvassa on 92 prosenttia maan tartunnoista. Helsinki vastaa 34 prosenttia ja Helsinki+Espoo+Vantaa 55 prosenttia koko maan tartunnoista.
HUS:n alueella alle 20-vuotiaiden osuus tartuntojen kasvusta nelinkertaistui sen jälkeen, kun koulut avattiin viikoksi hiihtolomien jälkeen 1. maaliskuuta. Alle 20-vuotiaiden osuus on alkanut alenemaan 6 päivää sen jälkeen, kun koulut päättyivät 5. maaliskuuta.
Varsinais-Suomessa ilmaantuvuus on lähtenyt pienenemään viikko sitten (4.3.).
Oripään epidemiaa ollaan saamassa hallintaan. Lisäksi aika monessa Varsinais-Suomen kunnassa ilmaantuvuus on saatu pienenemään.
Turku vastaa 62 prosenttia Varsinais-Suomen tartunnoista. Varsinais-Suomen epidemian hidastumisen taustalla on Turussa tapahtunut positiivinen kehitys (ei näy vielä tässä viikon kuvassa) + useissa kunnissa aikaansaatu ilmaantuvuuden pieneneminen.
Turussa 7 päivän ilmaantuvuus on lähtenyt vähenemään kolme päivää sitten. Syy näyttäisi täälläkin löytyvän kouluista.
Myös Varsinais-Suomessa alle 20-vuotiaiden osuus tartuntojen kasvusta nousi viikossa miinuksen puolelta yli 40 prosenttiin (ja - samoin kuin Uudellamaalla - korkeammalle kuin ennen hiihtolomia). Viimeisen koulupäivän (5.3.) jälkeen osuus on pienentynyt nopeasti.
Tässä kuva siitä mitä Varsinais-Suomessa tapahtuu nyt. Turussa uusia tartuntoja on enää niin vähän, että muissa kunnissa tapahtuva positiivinen kehitys on suurempi. Muiden kuntien potentiaali alkaa olla loppuun kaluttu, eli koko alueen kehitys riippuu nyt Turusta ja Salosta.
Ahvenanmaalla pahaksi äityneen epidemian ilmaantuvuus on saatu vähenemään nopeilla toimenpiteillä.
Ahvenanmaalla kaikkien ikäryhmien tartunnat on saatu vähenemään. Hyvä.
Suurin osa Ahvenanmaan tartunnoissa on Maarianhaminassa. Tartuntojen määrä vähenee lähes kaikkialla.
Satakunnassa ilmaantuvuus laskee voimakkaasti. Vielä viikko sitten @Satasairaala julkaisi hyvät kunta- ja päiväkohtaiset tiedot, mutta ei enää eilen.