Suomen epidemia 30. maaliskuuta 2021 Ilkka Rauvola Päivitetty

Tartuntojen väheneminen jatkuu. Ilmaantuvuus laskee lähes kaikissa ikäryhmissä. Pirkanmaalla, Kymenlaaksossa, Etelä-Savossa, Itä-Savossa ja Pohjois-Savossa tartuntojen määrä kuitenkin nousee edelleen.

    Tänään THL ilmoitti 420 tartuntaa, poisti yhden, ja raportoinnin viive ei muuttunut: yhteensä 421 (punainen viiva). Keskimääräinen päivittäinen kasvu palautui negatiiviseksi (sininen viiva).

      Alle 20-vuotiaiden osuus tartunnoista nousi edelleen. Lukua nostivat muun muuassa HUS, Pirkanmaa, Kymenlaakso ja Pohjois-Savo, joissa prosenttiosuus nousi keskiarvoa nopeammin.

        Se, että 7-9 luokat menivät etäopetukseen, on ollut ratkaisevassa asemassa alle 20-vuotiaiden tartuntojen kasvun taltuttamisessa. 7-9 luokkien viimeinen lähiopetuksen koulupäivä oli 5. maaliskuuta.

          Jos korjataan lukuja 5 päivän itämisajalla, niin alle 20-vuotiaiden tartuntojen kasvu taittui samana päivänä kun lähiopetus päättyi (5.3. + 5 = 10.3.). Kaksi viikkoa myöhemmin tartuntojen määrä rupesi vähenemään.

            Onkohan Pirkanmaan päätös avata yläasteen ja toisen asteen lähiopetus ihan loppuun saakka harkittu? Pirkanmaalla kouluikäisten tartunnat ovat 5.3. jälkeen kasvaneet keskimäärin 6.5 prosenttia päivässä (6.7x kuukaudessa).

              Pirkanmaalla ainoastaan 10-14 -vuotiaiden tartunnat osoittavat jonkinlaista hidastumista. Sen sijaan toisen asteen ja alakoulun tartuntojen kasvu on ollut voimakasta aina tähän saakka. Laskettu 14 päivän keskiarvoilla.

                Pirkanmaalla 10-14 -vuotiaiden ja 15-19 -vuotiaiden ilmaantuvuudet ovat ylivoimaisesti korkeimmalla tasolla. Siitä huolimatta kouluja ollaan avaamassa. Uudellamaalla sentään oltiin järkevämpiä.

                  Kuolemien raportoinnin viive on hieman noussut. Painotettu viive on nyt 34 päivää (jonka sisällä on 95% päivittäin raportoiduista kuolemista). Noin puolet päivittäisistä kuolemista on raportoitu alle 19 päivässä.

                    Alle 30-vuotiaiden kuolleiden määrät ovat ruvenneet pienenemään. Ensimmäinen alle 30-vuotiaan kuolema raportoitiin 27.1. ja toinen 16. helmikuuta. Ensimmäinen poisto oli 4. maaliskuuta.

                      Tällä hetkellä 4/5 nuorten kuolemista on poistettu THL:n luvuista.

                        Se, että THL:n kuolemien raportoinnin viive on pienentynyt näkyy siinä, että avoimen tietokannan luvut ovat nyt selvästi korkeammat (851) kuin tilanneraportin luvut (826). Tilanneraportti laahaa siis jäljessä. En tiedä miksi siihen ei oteta näitä isompia lukuja.

                          Teho-osastolla tilanne on parantunut. Sairaanhoidon tarpeen kasvu on hieman hidastunut.

                            Kuolemien suhde sairaanhoidossa olevien määrään on tullut nopeasti alaspäin (punainen viiva) ja on nyt lähellä viime marraskuun alun tasoa. Hyvä.

                              Nyt kuolee enää 0.8 prosenttia niistä, jotka ovat saaneet tartunnan 12-15 päivää aikaisemmin, kun vielä joulukuussa suhdeluku oli 2.5-kertainen. Odotan suhdeluvun laskevan edelleen.

                                Jaa sosiaalisessa mediassa

                                Arkisto