Suomen epidemia 15. huhtikuuta 2021 Ilkka Rauvola Päivitetty

Tartuntojen väheneminen jatkuu. 9.4. jälkeen tartunnat ovat vähentyneet 1.6 prosenttia päivässä (-38 prosenttia kuukaudessa tällä vauhdilla). Myös positiivisten osuus laskee.

    Tässä yleiskuva epidemiasta. Tartuntojen vähenemisvauhti on hidastunut 40 prosenttia 9.4. jälkeen. Tartuntojen määrä nousee Ahvenanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla ja ehkä myös Etelä-Savossa.

      Tänään THL ilmoitti 289 tartuntaa, poisti 2 ja raportoinnin viive kasvoi 23 tartunnalla, yhteensä 314 (punainen viiva).

        Sairaanhoidon tarve on vähentynyt voimakkaasti. Sen sijaan kuolemien määrä ei olekaan vähentynyt (niin kuin olin odottanut). Lisäksi kuolemien raportoinnin viive on pidentynyt.

          Kuolemien suhde sairaanhoidossa oleviin pienenee edelleen (punainen viiva). Tämä saattaa olla merkki siitä, että rokotteet vaikuttavat.

            THL poisti tänään jälleen yhden alle 30-vuotiaan koronaan kuolleen rekisteristä. Nyt on Suomessa virallisesti taas vain yksi alle 30-vuotias, joka on kuollut koronaan.

              Herää kysymys: onko Suomeen tullut jokin toinen tauti, joka tappaa erityisesti alle 30-vuotiaita kiihtyvällä vauhdilla ?

                Testien määrä on ruvennut nousemaan. Pohja oli 8.4. eli pääsiäisen jälkeisenä torstaina.

                  Positiivisten osuus laskee nopeasti pääsiäisen tasaisen vaiheen jälkeen.

                    Tässä näkyy minkä ikäisiä ihmisiä Suomessa kuolee koronaan. Ikäryhmäkohtaiset lisäykset kuolleisiin (3 viikon keskiarvo). Tässä on sovellettu nykyistä 35 päivän raportoinnin viivettä kuolemissa. Alle 80-vuotiaiden kuolemien määrä kasvaa koko ajan.

                      Tietokantaan lisättyjen alle 50-vuotiaiden kuolemien määrä on 7-kertaistunut sen jälkeen, kun brittivariantti B117 rantautui Suomeen (28.12.2020). THL on jälkeenpäin poistanut osan näistä kuolemista. Tässä on sovellettu nykyistä 35 päivän viivettä kuolemien raportoinnissa.

                        THL on jälkeenpäin poistanut kuolemia. Poistot alkoivat 28.1. eli kuukausi B117:n rantautumisen jälkeen. Yli puolet poistoista liittyy alle 30-vuotiaiden kuolemiin, joista tällä hetkellä 87 prosenttia on poistettu. Tällä hetkellä kaikki poistot liittyvät alle 50-vuotiaisiin.

                          Tässä yleiskuva alle 50-vuotiaiden kuolemista, joista nyt 58 prosenttia on poistettu. Jos käytetään kuolemien raportoinnissa vallitsevaa 20 päivän painotettua viivettä (jolloin noin 50 % kuolemista raportoitu), kuvat palkit siirtyvät noin kaksi viikkoa oikealle.

                            Hyvä kysymys. 1) kuinka hyvin B.1.351 löytyy testaamalla ? 2) selittääkö B.1.351 positiivisten osuuden pienenemistä 3) meneekö myös PCR negatiivisia sekvensointiin ?

                              Päättelenkö oikein: jompikumpi seuraavista on voimassa: 1) alle 30-vuotiaita kuolleita ei oltu testattu, tai tulos oli negatiivinen 2) henkilö oli ehtinyt parantua koronasta siihen mennessä kun hän kuoli vai onko joku muu vaihtoehto ?

                                Jaa sosiaalisessa mediassa

                                Arkisto