Suomen epidemia 6. toukokuuta 2021 Ilkka Rauvola Päivitetty

Tartuntojen määrä nousee edelleen. Tänään ilmoitetut tartunnat on saatu noin 29. huhtikuuta. Ilmaantuvuus nousi muun muassa Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Päijät-Hämeessä.

    Tänään THL ilmoitti 280 tartuntaa, ei poistanut yhtään, ja tunnettu raportoinnin viive pieneni 46 tartunnan verran, yhteensä 234 tartuntaa (punainen viiva).

      Päivittäisten rokotusten tahti on noussut takaisin noin 30000 päivittäiseen annokseen.

        HUS:n alueella 7 päivän ilmaantuvuus on lähtenyt nousuun.

          Ilmaantuvuuden nousu on tapahtunut melko tasaisesti ympäri Uuttamaata. Pornaisissa on puhjennut paikallinen epidemia.

            Helsingissä ilmaantuvuus on noussut 30.4. lähtien.

              Vantaalla 7 päivän ilmaantuvuus on noussut 3.5. lähtien. Tässä mukana lentomatkustajat (ilman niitä tilanne on huonompi).

                Espoossa 7 päivän ilmaantuvuus laski eiliseen saakka ja nousi tänään.

                  Turussa suotuisa kehitys on jatkunut myös vapun yli.

                    Salossa on nyt enemmän päivittäisiä tartuntoja kuin Turussa. Pahan näköinen epidemia.

                      Salo on kiilannut Oulun, Tampereen ja Turun ohi koko maan viidennelle sijalle viimeisen viikon aikan todettujen tartuntojen määrällä mitattuna.

                        Salossa on maan pahin kasvava epidemia. Tässä suurimmat kuntakohtaiset ilmaantuvuudet. Salo on pahimmista kunnista ainoa, jossa on ollut yli 20 tartuntaa viimeisen viikon aikana.

                          Salo on ohittanut Turun sekä tartuntojen määrässä että 7 päivän ilmaantuvuudessa. Tautia ei niinkään ole Turussa vaan muualla Varsinais-Suomessa.

                            Salon epidemia on sysännyt koko Varsinais-Suomen ilmaantuvuuden nousuun.

                              Pirkanmaan hyvin edennyt ilmaantuvuuden lasku on toistaiseksi pysähtynyt.

                                Tässä yleiskuva. Satakunnassa ilmaantuvuus laski hieman, ja Ahvenanmaalla nousi hieman.

                                  Kaikilla viimeaikaisilla kasvualueilla (Kanta-Häme, Päijät-Häme ja Etelä-Karjala) 7 päivän ilmaantuvuus laski tänään.

                                    Joka puolella rauhallista. Itä-Savon nolla on pitänyt.

                                      Pohjois-Pohjanmaan tilanne paranee. Keski-Pohjanmaalla ilmaantuvuus putosi takaisin nollaan. Pohjois-Savossa ilmaantuvuus on matala.

                                        Vaikka Länsi-Pohjasta ei ilmoitettu uusia tartuntoja tänään, niin 7 päivän ilmaantuvuus on edelleen koholla.

                                          Tartuntojen muutosvauhti lähestyy nollaa. Pirkanmaan hyvä kehitys painaa koko maan lukuja alaspäin. Uudenmaan kääntyminen kasvuun ei näy kuvassa vielä.

                                            Tässä 3 suurinta sairaanhoitopiiriä. Tartuntojen määrä on ruvennut kasvamaan sekä Uudellamaalla että Varsinais-Suomessa (luvut eivät viiveen vuoksi näy vielä), mutta Pirkanmaan hyvä kehitys pitää kasvua kurissa.

                                              Kaikkien muiden sairaanhoitopiirien tartunnat ovat tulleet alas 28.4. saavutetun huipun jälkeen. Niissä vapun vietto ei näytä toistaiseksi vaikuttaneen lukuihin.

                                                Tässä tartuntojen määrä per ikäryhmä (eri asia kuin ilmaantuvuus). Tartunnat ovat koko maassa hieman yllättäen nousseet eniten 40-59 -vuotiaiden keskuudessa.

                                                  Alle 20-vuotiaiden ikäryhmän ilmaantuvuus ei ole Suomessa 20.3. huipun jälkeen laskenut samaa vauhtia muiden ikäryhmien kanssa. Tämän seurauksena alle 20-vuotiaiden ilmaantuvuus on pääsiäisen jälkeen noussut tasoihin 20-39 -vuotiaiden ilmaantuvuuden kanssa.

                                                    Tilanne vaihtelee sairaanhoitopiireittäin. HUS:n alueella 20-39 -vuotiaiden ja 40-59 -vuotiaiden tartunnat ovat (yllättäen?) lähteneet kasvamaan vapun jälkeen.

                                                      Varsinais-Suomessa todennäköisesti Salon epidemian vaikutus näkyy alle 20-vuotiaiden ilmaantuvuuden nousuna. Myös 40-59 -vuotiaiden ilmaantuvuus on nousussa, mutta 20-39 -vuotiaiden ilmaantuvuus laskee edelleen.

                                                        Pirkanmaalla 40-59 -vuotiaat ovat juhlineet, mutta sekä alle 20-vuotiaiden että 20-39 -vuotiaiden ilmaantuvuus on laskenut nopeaa vauhtia.

                                                          Kanta-Hämeessä ilmaantuvuuden kasvu on ollut nopeinta ensin 20-39 -vuotiaiden keskuudessa ja sitten alle 20-vuotiaiden keskuudessa.

                                                            Päijät-Hämeessä alle 20-vuotiailla on koronaa noin kaksi kertaa niin paljon kuin millään muulla ikäryhmällä.

                                                              Koko maassa 5-9 -vuotiaiden tartunnat ovat lähteneet kasvamaan 1.5. jälkeen. Kun tästä vähennetään 5 päivän itämisaika ja 2-3 päivän raportoinnin viive, tartunnat on saatu 7-8 päivää aikaisemmin eli 23.-24. huhtikuuta.

                                                                Jaa sosiaalisessa mediassa

                                                                Arkisto