Suomen epidemia 1. kesäkuuta 2021
Ilkka Rauvola
Tartuntojen määrä vähenee tasaista tahtia. Vauhti on nyt -5.7 prosenttia päivässä (-82% kuukaudessa tällä vauhdilla). 7 päivän ilmaantuvuus kasvaa Päijät-Hämeessä ja Länsi-Pohjassa.
Tässä kuva epidemian alusta asti. Nykyisellä vähenemisvauhdilla tartuntoja on 15.6. (jolloin ehkä saavutetaan tartuntojen minimi ja seuraava 4. aalto ehkä alkaa) noin 54 kappaletta päivässä.
Tänään THL ilmoitti 154 tartuntaa, ei poistanut yhtään, ja raportoinnin tunnettu viive pieneni 54 tartunnan verran. Muuttumattomalla viiveellä laskettu uusien tartuntojen määrä on 100 (punainen viiva).
HUS:n alueella 7 päivän ilmaantuvuus on ruvennut vähenemään lähes samaa vauhtia kuin maaliskuun lopussa ja huhtikuussa.
Uudenmaan ilmaantuvuuden lasku johtuu ennen kaikkea siitä, että Helsingissä 19.-26.5. tapahtunut ilmaantuvuuden nousu on taittunut.
Espoossa 7 päivän ilmaantuvuus on 19.5. jälkeen vähentynyt noin puoleen.
Vantaalla 7 päivän ilmaantuvuus on 7.5.-1.6. vähentynyt 6 prosenttia, kun taas Espoossa se on vähentynyt 43 prosenttia (eli 7x nopeammin) samalla aikavälillä.
Päijät-Hämeessä 7 päivän ilmaantuvuus on viimeisten 4-5 päivän aikana lähtenyt nousemaan uudelleen.
Länsi-Pohjassa vapun jälkeinen tartuntojen huippu on saatu hoidettua, mutta ilmaantuvuus on kuitenkin lähtenyt nousemaan uudelleen.