Suomen epidemia 9. heinäkuuta 2021 Ilkka Rauvola Päivitetty

Tämän ja eilisen päivän tartuntojen kasvun seurauksena tartuntojen vähenemisvauhti on hidastunut. Varsinais-Suomessa sekä myös Päijät-Hämeessä kasvu on hidastunut. Uusimaa on ehkä lähdössä kasvamaan uudelleen. Lapissa nopeasti kasvava epidemia.

    Tänään THL ilmoitti 302 tartuntaa, poisti 3, ja tunnettu raportoinnin viive pieneni 18 tartunnan verran. Muuttumattomalla viiveellä laskettu uusien tartuntojen määrä = 302+3-18=287 (punainen viiva).

      4. aalto on tähän mennessä edennyt melko samalla tavalla kuin aikaisemmatkin aallot, ja käyttäytyy perinteisen epidemian tavoin.

        Hollannissa tartuntojen määrä on kasvanut keskimäärin 22 prosenttia päivässä (400x kuukaudessa) sen jälkeen, kun rajoitukset poistettiin. Vauhti on samaa suuruusluokkaa kuin Suomessa maaliskuussa ennen rajoitusten voimaantuloa 16.3.2020.

          En ole varma laskinko oikein, mutta ylläolevista Hollannin luvuista saadaan R-arvio-luvuksi 4.0. Englannissa ollaan arvioitu, että Deltan R-luku voi ilman rajoituksia ja rokotuksia nousta välille 5-7.

          1.7. jälkeen tapahtunut ilmaantuvuuden nousun hidastuminen on parantanut Suomen tilannetta. Siihen saakka Suomen ilmaantuvuus nousi samaa vauhtia Englannin ja Israelin kanssa. (Hollannin uusimmat luvut eivät ole vielä mukana.)

            Suomessa ilmaantuvuus kasvaa tällä hetkellä hitaammin kuin Israelissa ja Hollannissa, mutta hieman nopeammin kuin Englannissa ja selvästi nopeammin kuin USA:ssa ja Saksassa.

              Nyt tuli lisää tietoa Hollannin R-luvusta: "well above 3".

                Vaikka Hollannissa on kahteen kertaan rokotettuja kaksi kertaa enemmän kuin Suomessa, se ei ole estänyt tartuntojen määrää kasvamasta erittäin nopeasti.

                  Tässä hyvä ketju Hollannin tartuntojen uskomattoman nopeasta noususta. Ikäkausiryhmien kehitys näyttää aika samanlaiselta kuin Suomessa. Sairaanhoidossa olevat ja kuolemat tulevat 2-3 viikon viiveellä, joten ne eivät näy vielä.

                    Keski-Pohjanmaa on Suomen paras paikka viettää kesää tällä hetkellä. Siellä 14 päivän ilmaantuvuus on mennyt nollaan. Hyvää työtä sekä viranomaisilta että kansalaisilta.

                      THL näyttää ottaneen selkeän positiivisen kannan 12-15 -vuotiaiden rokotuksiin. 12-15 -vuotiaiden rokotuksiin ollaan nyt etenemässä asetuksella, ja se lausuntokierros on todennäköisesti vain muodollisuus.

                        Tässä THL:n työpaperin argumentointi. Jos Deltaa tai myöhempiä vielä nopeammin leviäviä variantteja ei saada hallintaan yli 15-vuotiaiden rokottamisella, lasten rooli rokotuksissa nousee ratkaisevaan asemaan. Sivu 10.

                        On myös huomion arvoista, että rajoitustoimia ja lasten testaamista vastustaneita lastenlääkäreitä ei ole mukana tässä THL:n pääjohtajan asettamassa Kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän (KRAR) lasten rokottamisen alatyöryhmässä.

                        Rajoituksia vastustaneita lääkäreitä on ollut julkisuudessa moneen otteeseen. Näiden lääkäreiden mukaan lapsia ei saisi testata.

                        Tässä HUS:n ja Helsingin Yliopiston lastenlääkärit vastustavat etäkoulua juuri kun brittivariantin aikaansaama 3. aalto on lähdössä kasvuun. (7-9 -luokkalaisten etäkoulu osoittautui erittäin tehokkaaksi keinoksi.) @okko

                        Tässä joukko HUS:n lastenlääkäreitä on sitä mieltä, etteivät lapset levitä tautia aikuisiin (eli vanhempiinsa) ja että maskit ovat siis turhia. @okko

                        Nyt seuraava looginen askel olisi, että THL lausuu että 1) lapsilla ja nuorilla, joilla on eniten sosiaalisia kontakteja ja suuri (ellei suurin) ilmaantuvuus, on tärkeä rooli taudin leviämisessä 2) kouluilla on tärkeä rooli taudin leviämisessä

                          Jaa sosiaalisessa mediassa

                          Arkisto