Suomen epidemia 10. heinäkuuta 2021
Ilkka Rauvola
Ylöspäin jatketaan. Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa ilmoitettujen tartuntojen ilmaantuvuus lähti nousemaan uudelleen. Lapissa ja Etelä-Karjalassa ilmaantuvuus nousee.
Päiväkohtaiset kasvuluvut ovat 5.7. saavutetun minimin jälkeen nousseet viiden päivän ajan. Tänään THL ilmoitti 293 tartuntaa, poisti 4, ja tunnettu raportoinnin viive pieneni 30 tartunnan verran, yhteensä 293+4-30=267 (punainen viiva).
Hollannissa tartuntojen kasvu kiihtyi 32 prosentista 37 prosenttiin päivässä, eli tällä vauhdilla (ellei kasvu hidastu muusta syystä) koko väestö on saanut tartunnan 11.8. mennessä. Vauhti on sama kuin Suomessa ennen 16.3.2020.
Hollanti palauttaa rajoitukset voimaan. Kokeilu kesti kaksi viikkoa. Saa nähdä miten Englannissa käy, kun suuri osa rajoituksista poistuu 19. heinäkuuta.
HUS:n alueella ilmoitettujen tartuntojen ilmaantuvuuden lasku on pysähtynyt. Eilen ja tänään ilmoitettiin selvästi aiempaa enemmän tartuntoja.
HUS:n alueella 20-39 -vuotiaiden ilmaantuvuus on laskussa (onneksi), mutta alle 20-vuotiaiden ilmaantuvuus on noussut jyrkästi.
Ongelma on tässä. HUS:n alueella 15-29 -vuotiaiden ilmaantuvuus on noussut lähelle maaliskuun huippua. Myös 20-24 -vuotiaiden ilmaantuvuus nousee. Seuraavaksi tartunnat saattavat levitä 15-19 -vuotiaista vanhempiin ikäryhmiin.