Suomen epidemia 26. heinäkuuta 2021
Ilkka Rauvola
Tartuntojen kasvu on noussut 4.6 prosenttiin päivässä (3.9x kuukaudessa). Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla tartuntojen määrä kasvaa nopeasti.
THL:n ilmoittamien tartuntojen määrä nousi yli 70 prosenttia viikon takaisesta. Tänään THL ilmoitti 267 tartuntaa (71% enemmän kuin 19.7. ilmoitetut 156), ei poistanut yhtään, ja tunnettu raportoinnin viive kasvoi 118 tartunnalla, yhteensä 267+0+118=385 (punainen viiva).
Tartuntojen kasvu on kiihtynyt koko ajan. Sekä 7 että 14 päivän ilmaantuvuuden muutos on noussut maaliskuun jälkeiselle huipputasolle, kuten @reimatw hyvin havaitsi.
Testien määrä on ollut alhaalla koko lomakauden ajan, mutta tällä viikolla tullee reilusti uusia tartuntoja ympäri Suomea kun lomat päättyvät. On hyvä asia, että saadaan tartunnat saaneet eristykseen = pois levittämästä tautia. Jäljitysruuhka tulossa.
Tartunnat leviävät edelleen vanhempiin ikäryhmiin samalla kun 15-29 -vuotiaat ovat edelleen baareissa ja festivaaleilla. Puolet tartuntojen kasvusta tulee jo yli 30-vuotiaiden ikäryhmistä.
Tartuntojen kasvussa tapahtunut muutos näkyy hyvin tässä. Vielä kaksi viikkoa sitten lähes kaikki kasvu tuli alle 30-vuotiailta. Viimeisen kahden viikon aikana tapahtunut kasvun kiihtyminen on tullut kokonaisuudessaan yli 30-vuotiaiden saamista tartunnoista (= leviäminen).
HUS:n alueella ilmoitettujen tartuntojen kasvu on 21.6. jälkeen ollut keskimäärin 5.3 prosenttia päivässä, eli kuukaudessa tartuntojen määrä 4.7-kertaistuu nykyisellä vauhdilla.
Varsinais-Suomessa ilmoitettujen tartuntojen ilmaantuvuus on viimeisen viiden päivän aikana (21.-26.7.) kasvanut 14.2 prosenttia päivässä (54x kuukaudessa). 15-24 -vuotiailla ilmaantuvuus nousee nopeimmin.
Varsinais-Suomessa 15-19 -vuotiaiden ilmaantuvuus on noussut 21.7. jälkeen 12.5 prosenttia päivässä. Tällä vauhdilla kaikki alueen 15-19 -vuotiaat ovat saaneet tartunnan syyskuun ensimmäiseen viikkoon mennessä.
Pirkanmaalla kevään ilmaantuvuuden huippu ohitetaan tämän viikon aikana. Viimeisen viikon aikana ilmaantuvuus on kasvanut 7.5 prosenttia päivässä (9x kuukaudessa).
Pirkanmaalla puolestaan 20-24 -vuotiaiden tartunnat kasvavat niin kovaa (12.7 prosenttia päivässä eli 36x kuukaudessa), että tällä vauhdilla kaikki Pirkanmaan 20-24 -vuotiaat ovat saaneet tartunnan syyskuun ensimmäiseen viikkoon mennessä.
HUS:n alueella 15-19- ja 20-24 -vuotiaiden juhlinta on vähentynyt, mutta tartunnat kasvavat vanhemmissa ikäryhmissä.
Neljäs aalto rupeaa näkymään myös kuolleiden määrissä. Kuolemien määrä alkoi nousta 14.7. eli neljä viikkoa sen jälkeen kun 4. aallon tartuntojen määrät rupesivat nousemaan.
Alle 30-vuotiaiden osuus kuolleista on 4. aallossa ollut noin 29 prosenttia kaikista kuolemista. Tämä taso on noin 28 kertaa niin suuri kuin alle 30-vuotiaiden osuus 3. aallon lopussa (1.03%). Luvut on laskettu THL:n tietokantaan lisätyistä kuolemista ennen deletointeja.
Sitten ulkomaille. Sekä Englannissa (UK) että Hollannissa ilmaantuvuus laskee. Englannissa koulujen kesälomat ovat alkaneet tai alkamassa, ja EM-jalkapallon aiheuttamat tartunnat varsinkin Skotlannissa ovat vähenemässä. Saksassa ilmaantuvuus on 1/4 Suomen tasosta.
Lisäksi Israelissa ja Yhdysvalloissa Delta leviää siitä huolimatta, että suuri osa väestöstä on rokotettu kahteen kertaan. (Itse asiassa kaikissa kuvan muissa maissa huomattavasti suurempi osa on rokotettu 2x kuin Suomessa.)
Suomessa on tällä hetkellä Pohjoismaiden ja Baltian toiseksi korkein ilmaantuvuus. Norjassa ilmaantuvuus on puolet ja Latviassa 1/3 Suomen tasosta.
Sitten uusia kuvia. Englannissa (=UK) on kuollut Delta-aallossa tähän mennessä 65 prosenttia vähemmän ihmisiä kuin edellisessä aallossa.
UK:ssa alle 30-vuotiaita on noin yksi prosentti Deltaan kuolleista. Määrä on kuitenkin 7 kertaa niin suuri kuin edellisessä epidemia-aallossa samassa vaiheessa.
Yli 90-vuotiaiden kuolemien määrä on vähentynyt suhteessa eniten: Deltaan on kuollut 74 prosenttia vähemmän ihmisiä Englannissa (UK) nyt kuin edellisessä aallossa samalla hetkellä.