Suomen epidemia 31. heinäkuuta 2021 Ilkka Rauvola Päivitetty

Tartuntojen määrä nousee vastuttamattomalla voimalla kaikissa suurissa piireissä ja Kainuussa. On hyviäkin: Itä-Savossa ja Keski-Pohjanmaalla ilmaantuvuus on lähellä nollaa, ja Päijät-Hämeessä ja Länsi-Pohjassa ilmaantuvuus vähenee.

    Ennuste nousi edelleen. Nykyisellä kasvulla on 10 päivän päästä yli 1200 tartuntaa.

      Suomen epidemia kasvaa nyt nopeinta vauhtia ikinä. Viikon aikana tapahtunut muutos ilmaantuvuudessa nousee edelleen. Vauhti hiljeni hieman, johtuu ehkä viikonlopusta. @reimatw

        Tänään THL ilmoitti 794 tartuntaa, ei poistanut yhtään, ja tunnettu raportoinnin viive pieneni 66 tartunnan verran. Muuttumattomalla viiveellä laskettu uusien tartuntojen määrä = 794+0-66=728, joka on 40% enemmän kuin viikkoa aikaisemmin (520).

          Suomessa on käymässä samalla tavalla kuin Hollannissa: epidemian kasvu kiihtyy niin kauan kuin tartunnat saavat kasvaa vapaasti. Hollannissa kasvu nousi 47 prosenttiin päivässä. Suomessa kasvu nousi 7 päivän ajan joka päivä (23.7.-30.7.) ja kaksinkertaistui viikossa.

            Suomessa tartuntojen määrien kasvu on lähtenyt kiihtymään melko samalla tavalla kuin Hollannissa, missä tartuntojen määrä 11-kertaistui kahdessa viikossa, kun rajoitukset oli poistettu.

              HUS:n alueen ilmoitettujen tartuntojen ilmaantuvuus on kolmen viimeisen päivän aikana noussut 8.2 prosenttia päivässä, eli kuukaudessa tartuntojen määrä 10.5-kertaistuu nykyisellä vauhdilla.

                HUS:n alueella yli 25-vuotiaiden ilmaantuvuus kasvaa eksponentiaalisesti. Myös 15-19 -vuotiaiden ja 20-24 vuotiaiden ilmaantuvuus on ruvennut kasvamaan uudestaan.

                  Sairaanhoidossa Norja osoittautuu parhaaksi vertailukohdaksi Suomelle. Tällä hetkellä Suomessa on 2.5 kertaa niin paljon sairaanhoidossa olevia kuin Norjassa. Suhdeluku vastaa melko hyvin tartuntojen suhdetta maiden välillä (noin 2 Norjan eduksi).

                    Onneksi Ruotsin perään haikailusta päästiin eroon 15.5.2020 pääministerin ilmoituksella. Ruotsissa sairaanhoidossa olevien määrät ovat olleet jopa 20 kertaa niin suuret kuin Suomessa (3 kuukauden keskiarvoilla). Ja koko ajan vähintään 6 kertaa niin suuret kuin Suomessa.

                      Kesä- ja heinäkuun aikana on puhuttu Englannista mahdollisena esimerkkinä Suomelle. Minusta tämä ei kyllä näytä hyvältä esimerkiltä. Vielä huonompi kuin Ruotsi.

                        Jaa sosiaalisessa mediassa

                        Arkisto