Suomen epidemia 15. syyskuuta 2021
Ilkka Rauvola
Tartuntojen väheminen hidastuu, testien määrä vähenee nopeasti, ja positiivisten osuus nousee. Sairaanhoidon määrä nousi 4. aallon ennätystasolle.
Tänään THL ilmoitti 522 tartuntaa, poisti 6 tartuntaa, ja viive kasvoi 21 tartunnan verran. Muuttumattomalla viiveellä laskettu uusien tartuntojen määrä: 522+6+21=549 (punainen viiva).
Vaikka testien määrä vähenee voimakkaasti, tartuntojen määrän väheneminen on lähes pysähtynyt. Positiivisten osuus nousee nopeasti.
Sairaanhoidon tarve suhteessa 10 päivää aikaisemmin löydettyihin tartuntoihin on 1.45-kertaistunut viimeisen kuukauden aikana. Sairaanhoidossa olevien määrä nousi 4. aallon ennäykseen (111). Myös raportoinnin viive on kasvanut.
Teho-osastolla on nyt 2.6 kertaa niin paljon potilaita suhteessa 10 päivää aikaisemmin löydettyihin tartuntoihin kuin elokuun alussa. Suhdeluku on noussut.
Suomessa 20-24 -vuotiaiden ilmaantuvuus nousee nopeasti, vaikka testaus on vähentynyt. Jossain on paha epidemia.
20-24 -vuotiaiden tilanne on noussut Pohjois-Savossa jo yhtä pahaksi kuin Vaasassa viime lokakuussa. Enpä ole nähnyt paljon uutisia tästä.
Aikavälillä 12.9.-15.9. Pohjois-Savon 20-24 -vuotiaiden ilmaantuvuus on noussut keskimäärin 76 prosenttia päivässä. Tällä vauhdilla kaikki Pohjois-Savon 20-24 -vuotiaat ovat saaneet tartunnan seuraavien 9 päivän aikana (24.9. mennessä).
Lisäksi Pohjois-Savossa 5-9 -vuotiaiden ilmaantuvuus kasvaa nopeasti, vaikka lasten testausta on vähennetty. Todellinen lasten ilmaantuvuus saattaa olla selvästi korkeampi.
Kuopion kaupungin mielestä tilanne on kuitenkin rauhallinen. Altistumisista tiedottaminen on lopetettu ja sivuja ei ole päivitetty yli viikkoon.
Itse asiassa Kuopiossa on nyt kehittymässä aivan samanlainen alun perin opiskelijoista liikkeelle lähtenyt epidemia kuin Vaasassa aika tasan vuosi sitten. Vaasassa epidemia tukahdutettiin onnistuneesti. On mielenkiintoista nähdä mitä Kuopio tekee.
Lisäksi Kuopion yliopistollinen keskussairaala, jonka tehtävänä on kansallisen tehohoidon tilannekuvan ylläpitäminen, on ilmeisesti lopettanut ylläpidon. Viimeisin tilannekuva on tehty kolme ja puoli kuukautta sitten (2.6.2021). Kuva: THL.
Tässä on evidenssiä siitä, että tehot ovat tulossa täyteen. 1. syynä mainittu "jatkohoitopaikkojen puute" tarkoittaa tn. sitä, että tehot ovat täynnä korona+muita potilaita. Voi olla ettei Tays ole ainoa sairaala jossa nyt perutaan leikkauksia.
THL:n uusien ohjeiden (17.6.2021) mukaan vain ne kuolemat lasketaan, jotka ovat tapahtuneet 30 päivän sisällä tartunnan toteamisesta. Niistäkin katsotaan pois ne, joissa varsinainen kuolinsyy oli joku muu.
Alle 30-vuotiailla kestää todennäköisesti kauemmin kuolla koronaan (mitattuna tartunnan toteamisesta varsinkin nyt kun testaus vähenee) kuin yli 80-vuotiailla. Veikkaan että osa alle 30-vuotiaiden kuolemista jää tästä syystä pois luvuista, vaikka kuolinsyy olisikin korona.