Suomen epidemia 22. lokakuuta 2021 Ilkka Rauvola Päivitetty

KYS ervan ja ennen kaikkea OYS ervan paheneva epidemia (pääasiassa Pohjois-Pohjanmaalla) heikentävät muuten hyvää sairaanhoidon tilanteen kehitystä. Tartuntojen määrä laskee.

    OYS erityisvastuualueella sairaanhoidossa olevien määrä kasvaa Suomen nopeinta vauhtia. Potilaiden määrä on viisinkertaistunut 1.10. jälkeen. Potilaiden määrän kasvuvauhti (1.10.-22.10.) on 8.2 prosenttia päivässä = 10.5x kuukaudessa.

      OYS ervan potilasmäärän kasvu tulee erityissairaanhoidosta ja vuodeosastosta. Teho-osastolla olevien määrä ei ole kasvanut.

        Kokkolassa ilmaantuvuus on yli kaksi kertaa niin korkea kuin Oulussa, ja nousee nopeasti. Soite lopetti syyskuussa päivittäisten tietojen julkistamisen.

          Raahessa (Pohjois-Pohjanmaalla) on myös nopeasti kasvava epidemia. Epidemia on voinut kasvaa merkittävästi viimeisten 3-4 päivän aikana, mutta luvut eivät raportoinnin viiveen vuoksi näy vielä.

            Pohjois-Pohjanmaalla todettujen tartuntojen määrä kasvaa pääasiassa osassa Oulun naapurikuntia. Oulussa tilanne on hieman parantunut viimeisen viikon aikana.

              KYS erityisvastuualueen (Kuopio) sairaanhoidon määrä nousee, mutta vakavasti sairaiden määrä laskee (punainen viiva).

                Tartuntojen määrä laskee. Uudellamaalla, missä koululaiset ovat olleet tämän viikon syyslomalla, tartuntojen määrä laskee voimakkaasti.

                  Tänään THL ilmoitti 449 tartuntaa, ei poistanut yhtään, ja tunnettu raportoinnin viive kasvoi 28 tartunnalla. Yhteensä 449+0+28=477 (punainen viiva).

                    Testien määrä on pysynyt melko vakaana koko lokakuun ajan. Sairaanhoitopiirien kesken on kuitenkin eroja.

                      Osassa sairaanhoitopiireistä testien määrät nousevat. THL:n mukaan yhden päivän testi-iskuja ollaan tehty Lapissa (2500 testiä 5.10.) ja Varsinais-Suomessa (12500 testiä 19.10.).

                        Enemmistö sairaanhoitopiireistä (13/21) on kuitenkin niitä, joissa testauksen määrä laskee.

                          Varsinais-Suomessa tilanne oli parantunut jo elokuun alusta lähtien. Syyskuun lopun nousu johtui ilmeisesti telakan epidemiasta, Lounais-Suomen AVI puuttui peliin, ja ilmaantuvuus laskee taas. 19.10. testi-isku näkyy suurempina tartuntoina samaan aikaan.

                            Tässä ne sairaanhoitopiirit, joiden positiivisten osuus on yli koko maan keskiarvon. Tästä ryhmästä löytyvät kaikki maan pahimmat sairaanhoidon tilanteet. Ihme ettei tilannetta haluta ratkaista lisäämällä testausta.

                              Ne sairaanhoitopiirit, joissa positiivisten osuus on alle maan keskiaervon, ovat useassa tapauksessa myös niitä, missä asiat ovat menossa parempaan suuntaan (eli positiivisten osuus laskee).

                                OYS erityisvastuualueella positiivisten osuus nousee ennen kaikkea Keski-Pohjanmaalla. Tästä syystä merkittävä osa OYS ervan sairaanhoidon noususta tällä viikolla saattaa olla peräisin sieltä. Pohjois-Pohjanmaan nousu näyttää taittuneen, mutta on edelleen korkealla tasolla.

                                  Sen jälkeen, kun testausta vähennettiin OYS ervan alueella, positiivisten osuus on noussut korkeimmalle tasolle ensin Länsi-Pohjassa ja viimeksi Keski-Pohjanmaalla. Testauksen vähyyden vuoksi elokuuta vastaava ilmaantuvuus on arviolta 2.5x todettu ilmaantuvuus (lokakuu).

                                    Noin 65 prosenttia OYS ervan tartunnoista on peräisin Pohjois-Pohjanmaalta.

                                      Efektiivisen rokotekattavuuden nousu koko maassa on lähes pysähtynyt. Syynä on se, että yhä suurempi osa yli 60-vuotiaiden rokotuksista on yli 6.5 kuukautta sitten annettuja, ja heidän saamiensa 2. rokotusten suoja on pudonnut alle 80 prosentin tason.

                                        Suomen efektiivinen 80 prosentin rokotuskattavuus vähenee. Efektiivinen rokotuskattavuus saavutti huippunsa 17.10. ja on vähentynyt sen jälkeen. Vaikka nuoria rokotetaan, niin yli 60-vuotiaiden rokotesuoja putoaa alle 80 prosentin vielä nopeampaa vauhtia.

                                          Tässä sama prosentteina. Suomen efektiivinen 80 prosentin rokotuskattavuus nousi 62.2 prosenttiin koko väestöstä 17.10. ja ei ole enää sen jälkeen noussut samalle tasolle.

                                            THL avasi 3. rokotukset kaikille niille, joiden 3. rokotuksesta on kulunut vähintään 6 kuukautta. Sen jälkeen 3. rokotteita on annettu noin 77000. Lasketaan vähän.

                                              1) niitä, joiden 2. rokotuksesta on kulut vähintään 6 kuukautta, on tänään 24.10. yhteensä 151000. Näistä siis noin 51% on saanut 3. piikin. Se on hyvin. 2) Nämä 3. rokotukset ovat tn. mukana THL:n raportoimissa 2. rokotuksissa, joiden määrä laskee koko ajan. Ei hyvä.

                                                En tiedä onko sattumaa vai ei, mutta viimeisen puolentoista kuukauden ajan Suomen ja Ruotsin testauksen määrät suhteessa väestöön ovat kulkeneet käsi kädessä. #Tegnell

                                                  Sairaanhoidon lukujen perusteella voi arvioida, että Suomen todellinen ilmaantuvuus on noin 2.5-kertainen todettujen tartuntojen perusteella laskettuun ilmaantuvuuteen verrattuna.

                                                    Venäjällä kuolee suhteessa väestöön nyt 13.5 kertaa niin paljon ihmisiä päivässä kuin Suomessa. Arvioitu todellinen ilmaantuvuus on noin 13.5x Suomen ilmaantuvuus = 13.5x136= 1836 eli Euroopan korkein.

                                                    Ruotsissa on Suomea huomattavasti pahemman koronaepidemian jäljiltä noin 300000 henkeä, joilla on ongelmia hajuaistin kanssa. Ongelma on siinä, että koko maassa on vain kaksi (2) vastaanottoa hajuaistiongelmaisille.

                                                    Jaa sosiaalisessa mediassa

                                                    Arkisto