Suomen epidemia 6. joulukuuta 2021
Ilkka Rauvola
Tartuntojen kasvu on lähdössä uuteen nousuun. Pohjois-Pohjanmaalla tartuntojen kasvu jatkuu, ja Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa kiihtyy (maski- ja etätyösuosituksesta huolimatta; Uudellamaalla kasvu tulee 5-14 -vuotiaista).
Tänään THL ilmoitti 3412 ja poisti 2 tartuntaa. Perjantain jälkeen viive on kasvanut 264 tartunnalla. Muuttumattomalla viiveellä laskettu uusien tartuntojen määrä on 3678, kun se viikko sitten oli 3250, kasvua 13.2% = 1.8% päivässä = 1.70x kuukaudessa.
Kasvun kiihtyminen näkyy tästä. Uudellamaalla ilmaantuvuuden kasvuvauhti on 30.11.-3.12. noussut lähes yhtä suureksi kuin 15.11.-23.11, vaikka maski- ja etätyösuositukset ovat voimassa. Eniten kasvavat koululaisten tartunnat.
Varsinais-Suomessa tartuntojen kasvu on 28.11. jälkeen ollut kovempaa kuin ennen maski- ja etätyösuositusten voimaantuloa (25.11.).
Pohjois-Pohjanmaan epidemia kasvaa selvästi nopeinta vauhtia, kun verrataan niitä sairaanhoitopiirejä, joissa ilmaantuvuus ylittää maan keskiarvon. 13.11. jälkeen vauhti on ollut 3.8 prosenttia päivässä = 3.0x kuukaudessa.
Pohjois-Pohjanmaalla positiivisten osuus on noussut 14 prosenttiin, eli on yli kaksinkertainen HUS:n tasoon verrattuna.
Sitten Etelä-Afrikkaan. Gautengissa (= Johannesburg ympäristöineen) Omicron-tartuntojen määrä kasvaa erittäin nopeasti.
Ruotsissa tartuntojen määrä kasvaa maailman nopeinta vauhtia (eli R on maailman korkein). Suomi on sijalla 5. Ja Omicron ei edes vaikuta vielä.
Omicron näyttää tarttuvan 3-6 kertaa nopeammin kuin Delta. Koko maailma joutuu todennäköisesti muuttamaan suhtautumistaan koronavirukseen.
Bloomberg: koko maailman Covid-19 strategiat menevät nyt uuteen uskoon. Vanhat "wait and see" toimintatavat eivät tule enää toimimaan.
Suomi on vielä vahvasti kiinni vanhassa mallissa.
Etelä-Afrikka teki meille kaikille ison palveluksen julkaistessaan nopeasti ja avoimesti tiedot uudesta variantista. Tämän jälkeen vastuu on Suomen hallituksella ja viranomaisilla. Jos jäädään odottamaan täydellisempiä tietoja, hävitään aikaa.
Etelä-Afrikan julkaisemat tiedot löytyvät muun muassa täältä.
Tästä eteenpäin ainoa oikea strategia on toimia nopeasti ja päättäväisesti. Nämä "tarvitaan lisää tutkimuksia" toimintavat vanhentuivat nyt. Omicronia seuraava variantti tulee todennäköisesti olemaan vielä nopeampi leviämään.
Tässä esimerkki nopeasta toiminnasta.
Omikronin liittyvät keskeiset pelonaiheet: - leviää nopeasti - rokotuksilla ja sairastetulla taudilla ei vaikutusta tartunnan saamiseen - moni sairastuu ja kuolee
Osa 1: Omicron leviää nopeasti. Näyttäisi olevan totta. Tämän mukaan Omicron leviää 3-6 kertaa nopeammin kuin Delta.
Osa 2: Omicron väistää rokotusten ja/tai taudin sairastamisen antamaa suojaa. Englannin terveysturvallisuusviranomainen (niiden Mika Salminen) varoitti siitä, että sairastamalla saatu immuniteetti ei suojaa Omikronilta. Suomessa ei ole varoitettu.
Osa 3: tauti on vakava. Englannissa Financial Times varoittaa, että vaikka tauti olisi lievä, niin tartuntojen määrä nousee hyvin nopeasti erittäin suureksi, ja teho-osastot tulevat täyteen.
FT:n mukaan ainoa asia, mikä nyt auttaa, ovat erittäin nopeat 3. rokotukset. (Suomi on Euroopan viimeinen maa 3. rokotusten antamisessa.)
Suomi on edelleen Euroopan viimeinen maa 3. rokotusten antamisessa. Ja vauhti on edelleen yksi Euroopan hitaimmista.
Euroopan hitain kolmansien rokotusten vauhti ei ehkä ole sattumaa. THL:n ajatus on jättää osa suomalaisista rokottamatta (video). Tämä on juuri se sairastamalla saatu laumasuojastrategia, jonka Tervahauta kiisti A-Studiossa 1.12.
Tässä THL:n ajatus tarkemmin. Osa kansasta jätetään rokottamatta. On mielenkiintoista nähdä, millä kriteereillä valitaan ne, joilta 3. rokotuksen saaminen kielletään.
THL:n rokotukset ovat itse asiassa edenneet juuri sitä vauhtia kuin oli aikomuskin (3. rokotus 1-2 vuoden välein). Euroopan hitain 3. rokotusten vauhti ei siis ehkä ole sattumaa. Omicron ei näytä vaikuttavan asiaan.
Käytetään aivan uusimpia tietoja. Vain runsas puolet niistä yli 60-vuotiaista, joilla on kulunut yli 6 kuukautta 2. rokotuksen saamisesta, on rokotettu 3. kertaan (tilanne 6.12.).
Suomessa on kaikki yli 60-vuotiaat saatu rokotettua (6.12.-15.11.)/(0.1775-0.0532)x(1-0.1775) = 139 = ensi vappuna. Tällä vauhdilla THL pitää huolen siitä, että maan yli 60-vuotiaat "kohtaavat luonnon uudelleen". Sairastumisen ja kuoleman riski on noin 6-11 -kertainen.
Olennaista on, että tulevan epidemian huipun aikana suuri osa yli 60-vuotiaista on vielä rokottamatta. Huippu on alle kahden kuukauden päästä. Silloin 53 prosenttia yli 60-vuotiaista on rokotettu nykyisellä vauhdilla. Lisäksi Omicron ei ole vielä mukana kuvan ennusteessa.
Englannissa ollaan ymmärretty, miten asia pitää tehdä. Siellä rokotusväli on lyhennetty kolmeen kuukauteen.
Se onkin välttämätöntä, sillä myös 3. rokotukset vanhenevat, ja itse asiassa samaa vauhtia kuin 2. rokotukset. Tiedot Israelista tulivat tänään.
Ja se taas puolestaan tarkoittaa, että - maskit - uudet rokotukset 3 kuukauden välein ovat tulleet jäädäkseen. Ainakin nyt näyttää tältä.
Kolmen kuukauden rokotusvälillä britit ovat saaneet sairaaloiden potilasmäärät vähenemään. Suomessa on 6 kuukauden rokotusväli, ja potilasmäärät nousevat. Rokotusvälillä on siis merkitystä.
Palataan vielä Omikroniin. R on noin 1.4-2, eli 100 tartunnan saanutta tartuttavat 140-200 henkeä. Mutta tämä ei ole se juttu.
Syy siihen, että Omikron leviää erittäin nopeasti, on että aika siitä, kun saa tartunnan, siihen, että tartuttaa jo seuraavan, voi olla jopa alle 24 tuntia. Deltalla se on 4-5 päivää. Eli Omikron tarttuu 3-6 kertaa nopeammin.
Kun nämä kerrotaan keskenään, saadaan tulos (transmissibility), joka on kuusinkertainen Deltaan verrattuna. Eli samassa ajassa tartunnan saa 6-kertainen määrä ihmisiä.
Ja SE on se syy, miksi tämä kuva näyttää tältä.
Omikronin torjunnan pitää siis olla 6 kertaa nopeampaa kuin Deltan torjunta. Päättelen että testauksessa nopeus nousee keskeiseen asemaan.
Toinen seuraus: maskeille ei enää ole vaihtoehtoa.
Omikron myös näyttäisi hakeutuvan niihin, jotka ovat sairastaneen koronan aikaisemmin. Eli kaikki laumasuoja-ajatukset kannattaa nyt haudata. Veikkaan kuitenkin, että tästä ei Suomessa tulla juurikaan puhumaan.
Nyt on jonkun verran hyviä uutisia. Matemaatikot ennustavat, että Omikron ei ainakaan täysin kykene väistämään rokotteita.
THL toteuttaa laumasuojastrategiaansa ja seuraa Ruotsin esimerkki lopettamalla rokotetilaukset. Nyt puuttuu enää Ruotsin tyylinen lausunto: "nykyisessä epidemian tilanteessa lisää rokotteita ei tarvita".
Suomi seuraa Ruotsin esimerkkiä. Kaksi viikkoa sitten Ruotsi peruutti rokotetilaukset. @PetriRaivio