Suomen epidemia 8. joulukuuta 2021 Ilkka Rauvola Päivitetty

Tartuntojen (TTR) kasvu kiihtyy edelleen (nuoli), mutta sairaanhoitopiirien lukujen kasvu ei ole kiihtynyt (vaaleanpunainen viiva). Rokotusten määrät ovat nousseet, ja positiivisten osuus ei ole noussut kahteen viikkoon (!). Eli on jotain toivoa.

    Tässä kuvassa ovat eri kasvuluvut. Testien (punainen viiva) on ylittänyt tartuntojen kasvuvauhdin marraskuun lopulla. Jos tartuntojen kasvu nousee takaisin yli 2 prosentin tasolle, niin testien kasvu ei todennäköisesti pysty seuraamaan.

      Tartuntojen kasvu on vähentynyt noin 3 prosentin tasolta (2.4x kuukaudessa) noin 1.8 prosentin tasolle (1.7x kuukaudessa), eli noin 30 prosenttia. Tämä johtuu suurimmaksi osaksi kasvun hidastumisesta HUS:n alueella ja Varsinais-Suomessa. Eli maskit ja etätyö.

        Ruotsissa Tegnell on sitä mieltä, että Omicron leviää pisaratartuntana. Veikkaan että THL seuraa kohta perässä. Ruotsissa tartuntojen kasvu on tällä hetkellä maailman voimakkainta (=R on suurin). Suomi on 5. sijalla.

          Tänään THL ilmoitti 1296 tartuntaa, poisti 6, ja otti kiinni raportoinnin viivettä 100 tartunnan verran. Muuttumattomalla viiveellä laskettu (eli sairaanhoitopiirien lukuihin perustuva) uusien tartuntojen määrä = 1296+6-100 =1202 (punainen viiva).

            Testien määrä on enää 21 prosenttia alempana kuin 27.8 elokuuta. Aikavälillä 8.11.-5.12. nousuvauhti on ollut 1.9 prosenttia päivässä = 1.8x kuukaudessa.

              Positiivisten osuus on pysynyt viimeiset 16 päivää paikallaan. Kolme kuukautta kestänyt nousu on ehkä päättymässä. Omicron saattaa muuttaa tilanteen.

                Sairaaloiden tilanne on ruvennut huononemaan uudestaan. Nousu tulee pääasiassa HYKS ja TAYS erityisvastuualueilta. Teho-osaston potilasmäärien nousu tulee pääasiassa OYS erityisvastuualueelta.

                  Nopeinta vauhtia kasvaa teho-osastolla olevien potilaiden määrä. Log asteikko.

                    Viimeisen noin kymmenen päivän aikana kaikki teho-osaston määrien kasvu on tullut OYS erityisvastuualueelta.

                      Jaa sosiaalisessa mediassa

                      Arkisto