Suomen epidemia 15. joulukuuta 2021
Ilkka Rauvola
Tartuntojen kasvu kiihtyy. HUS:n alueella 8.12. alkanut tartuntojen kiihtyminen jatkuu. Positiivisten osuus nousee ennen kaikkea Pohjois-Pohjanmaalla ja Pirkanmaalla, mutta ei HUS:n alueella.
Tänään THL ilmoitti 2225 tartuntaa (uusi koko epidemian ennätys), poisti 13, ja viive kasvoi 66 tartunnalla. Muuttumattomalla viiveellä laskettu (eli sairaanhoitopiirien lukuihin perustuva) uusien tartuntojen määrä on 2225+13+66 = 2304.
ECDC:n uuden ennusteen mukaan Omicron nousee johtavaksi variantiksi vasta helmikuun alkuun mennessä. Ennuste näyttää todella optimistiselta: siellä mistä dataa on saatu (UK, Tanska, Norja, Suomi), leviämisnopeus on huomattavasti nopeampi.
Etelä-Afrikan Gautengissa (=Johannesburg) positiivisten osuus näyttää kääntyneen laskuun. Huipulla oli 53% eli noin 7.3 kertaa Suomen nykyinen taso (7.2%), nyt noin 40%. Nousu kesti kuukauden, ja sinä aikana positiivisten osuus noin 25-kertaistui.
Tässä päivitetty kuva tartunnoista. Tartuntatauti rekisterin tartunnat ovat lähteneet hurjaan kasvuun: yhdessä päivässä tartuntojen määrä (7 päivän keskiarvo) nousi 7.7 prosenttia = 9.2x kuukaudessa.
HUS:n alueella ilmaantuvuuden nousu on vielä nopeampaa. Yhdessä päivässä 7 päivän ilmaantuvuus nousi 8.9 prosenttia = 13x kuukaudessa. HUS:n alueella on nyt 47 prosenttia koko maan tartunnoista.
Helsingissä ilmaantuvuus on kolmessa päivässä noussut uskomattomat 39 prosenttia, eli 11.5 prosenttia päivässä = 26x kuukaudessa.
Kuolleiden määrä (prosentteina todetun tartunnan saaneista) on viisinkertaistunut sen jälkeen kun Nyt saa elää -strategia tuli voimaan ja testausta vähennettiin 28.8. alkaen. Nyt kuolee 1.1 prosenttia tartunnan saaneista.
Tässä uusi Omicron ennuste. Uudellamaalla on 47 prosenttia koko maan tartunnoista. Arvioin nyt että muu Suomi tulee 4 päivän viiveellä HUS:n alueeseen nähden, josta syystä ennuste on tullut alas (muutos on noin yksi päivä koko maan tasolla).
Lukujen arviointi: - HUS: SGTF %-osuudet tiedossa - muut piirit: arvioin viiveen muiden sairaanhoitopiirien tartuntojen kasvusta. Uudenmaan ja Helsingin nousu näkyy luvuissa erittäin selvästi, ja samalla tavalla kasvu tulee näkymään muualla.
Tässä epidemian yleiskuva (Omicron- ja Delta-tartunnat on eroteltu toisistaan). Delta-tartuntojen arvioitu huippu oli 12.12., ja nyt ne ovat voimakkaassa laskussa.
Tartunnat leviävät kouluissa, ja WHO:n mukaan lapset tartuttavat vanhempansa. Suurin ilmaantuvuus (ja suurin ilmaantuvuuden nousu) HUS:n alueella on 5-14 -vuotiailla koululaisilla ja heidän vanhemmillaan.
Suomi on OECD-maiden 3. viimeisellä sijalla 3. rokotusten antamisessa.
Suomi on EU-maiden toiseksi viimeisellä sijalla 3. rokotusten antamisessa, ja myös rokotusten vauhti häviää muille maille. Voimme tietysti aina verrata itseämme Bulgariaan.
Maskien käyttö kouluissa on johtanut siihen, että lasten ilmaantuvuus on laskenut alle puoleen. Koska WHO:n mukaan lapset levittävät taudin aikuisiin, niin myös aikuisten ilmaantuvuus on uskomattomasti vähentynyt. WHO:n ohjeiden noudattaminen toimii.
EMA sanoi 9.12.2021 että data tukee 3 kuukauden rokotusväliä. THL väittää päinvastaista, mutta ei ole perustellut. Eli mikä THL:n data tukee efektiivistä 12 kuukauden rokotusväliä? Vai onko (jälleen) kyse mielipiteestä?
Omicron tarttuu yhdessä vuorokaudessa.
Siinä missä Suomessa mietitään kaikkia mahdollisia asetuksia millä saataisiin ulkomailta saapuvat edes tekemään testi (eikä muuten rajoiteta tuloa mitenkään), niin Boris laittaa Ranskasta saapuvat kerralla kuriin.
Tanskassa Omicronin takia sairaalaan otettujen määrä on ollut selvästi korkeampi kuin Deltalla. Ainoastaan silloin, jos Omicron-potilaat on otettu sairaalaan tasan 4 päivää todetun tartunnan jälkeen, suhdeluku on pienempi kuin Deltalla.
Lähde: SSI:n (eli Tanskan THL:n) päivittäin julkaisemat tilastot, jotka löytyvät täältä. Kohta "Nyheder".
Jos oletetaan, että potilaat joutuvat sairaalaan 8 päivän kuluttua PCR-testistä, niin Omicronin takia sairaalaan otettujen määrä on 14.12.-15.12. ollut Tanskassa 0.88/0.40 = 2.2.= noin kaksinkertainen Deltaan verrattuna.
Selvennän vielä. Tässä kuvassa on eri viiveoletuksilla arvioitu sitä, kuinka moni Omicron- ja Delta-potilas joutuu sairaalaan. Viive on siis PCR-testistä siihen, kun joutuu sairaalaan.