Suomen epidemia 15. helmikuuta 2022
Ilkka Rauvola
Positiivisten osuus nousee edelleen. BA.2 epidemia on tulossa: S-geeni positiivisten osuus HUS:n alueella kaksinkertaistuu 8.9 päivän välein, ja kasvuvauhti on kiihtynyt.
Tänään THL ilmoitti 4426 tartuntaa, poisti 3, ja otti raportoinnin viivettä kiinni 101 tartunnan verran. Muuttumattomalla viiveellä laskettu (eli sairaanhoitopiirien lukujen perusteella) laskettu uusien tartuntojen määrä = 4426+3-101 = 4328 (punainen viiva).
Positiivisten osuus on selvässä nousussa noin kaksi viikkoa kestäneen suvantovaiheen (20.1.-3.2.) jälkeen.
Täällä on ollut jonkun verran puhetta Etelä-Afrikan nousevasta CFR:stä. Katsotaan tilannetta vähän. Tässä kuva piirrettynä OWID:n datasta OWID:n omalla menetelmällä (7 päivän keskiarvot, 10 päivän viive). @DrEricDing
Suomessa viive kuolinpäivästä raportointipäivään on noin 7 viikkoa. Jos oletetaan, että kuolemien raportoinnin viive on 7 viikkoa myös Etelä-Afrikassa, saadaan tämä kuva. 7 viikon viive on selvästi liian pitkä (siellä EI ole kuollut 50% tartunnan saaneista).
Etelä-Afrikka: paras (eli matalin) Omicron epidemian CFR saadaan, kun käytetään 4 viikon viivettä, joka sisältää - sekä kuolemien raportoinnin viiveen - viiveen tartunnan saamisesta kuolemaan
Vähenevä testaus on todennäköisesti johtanut siihen, että eräissä sairaaloissa vajaa puolet koronapotilaista näyttää saaneen koronan sairaaloissa leviävän sairaalaepidemian vuoksi.
Nyt on evidenssiä siitä, että leikkauksiin tulevia ei testata. Eli sairaalaepidemia leviää sairaaloissa nyt voimakkaasti.
Tässä lisää evidenssiä siitä, että sairaalaepidemia leviää voimalla, kun kaikkia potilaita ei edes testata.
"sivulöydös" näyttää hallinnolliselta termiltä, jolla saadaan sairaalaepidemiat piiloon. Samalla vähätellään tautia, joka on maan tasolla pahempi kuin yksikään aikaisempi variantti.