Suomen epidemia 7. maaliskuuta 2022
Ilkka Rauvola
Positiivisten osuus on lähtenyt nopeaan nousuun samaan aikaan, kun BA.2:n osuus tartunnoista (= 1-SGTF) on HUS:n alueella todennäköisesti noussut noin 60 prosenttiin.
Tässä kuva siitä, miten positiivisten osuus on kertynyt. Tämän päivän tiedot muuttivat suunnan.
Tänään oli siivouspäivä: THL ilmoitti noin 10.000 vanhaa tartuntaa. Mutta vaikka THL periaatteessa otti raportoinnin viivettä kiinni, viive ei juurikaan pienentynyt. Se johtuu siitä, että sairaanhoitopiirien ilmoittamat luvut kasvavat. Veikkaan syyynä olevan BA.2.
Omicron BA.1-epidemian raju kasvu alkoi, kun osuus tartunnoista nousi yli 70 prosenttiin. Tämä vaihe saavutettaneen HUS:n alueella BA.2:n suhteen noin viikon kuluessa.
THL ilmoitti tänään 184 uutta kuolemaa. Ensimmäisen Omicron BA.1-aallon (Uusimaa, tartuntojen huippu noin 30.12.) kuolemat näyttävät erottuvan, ja parhaillaan raportoidaan toisen BA.1-aallon (muu Suomi, huippu noin 21.1.) kuolemia.
Sairaanhoidon määrä on lähtenyt nopeaan nousuun viimeisen viikon aikana. Voi johtua BA.2 epidemiasta.
Sairaanhoidossa olevien määrä suhteessa väestöön nousee kaikkialla muualla paitsi HYKS (Helsinki) erityisvastuualueella.
Myös Iso-Britanniassa epidemia on lähtenyt uuteen nousuun. Syynä todennäköisesti BA.2.
Englanti on HUS:n aluetta noin 10 päivää edellä, Wales ja Skotlanti noin viikon verran edellä.
Tilanne Suomessa näyttää samansuuntaiselta kuin Iso-Britanniassa: - Iso-Britannia: BA.2 saattaa olla vakavampi kuin BA.1 - koronan sanotaan olevan ohi (THL); maskeja, testausta vähemmän ja kontakteja enemmän - rokotusinto on selvästi laantunut