Suomen epidemia 25. maaliskuuta 2022 Ilkka Rauvola Päivitetty

Sekä positiivisten osuus että sairaanhoidossa olevien määrä nousivat uusiin ennätyslukemiin. Todettujen tartuntojen määrä lähestyy tammikuun huippua, vaikka testauksen määrä on laskenut alle puoleen tammikuun tasosta.

    Aikaisemmin tällä viikolla näytti vielä siltä, että positiivisten osuuden kasvu on laantumassa. Nyt ei.

      THL:n 11.3. tekemä korjaus lukuihin johti siihen, että epidemian todellinen kuva tuli esiin: tilanne on pahentunut koko Omicron BA.1/BA.2 epidemian ajan.

        Päivää aikaisemmin (10.3.2022) THL kuitenkin oli sitä mieltä, että alamme olla voiton puolella, ja rajoituksia purettiin. Yhteensä 44000 Omicron-tartuntaa on raportoitu myöhässä. Tämä myöhästyminen käänsi epidemian kuvan päälaelleen.

        14.2. alkaen voimaan tulleet päätökset rajoitusten purkamisesta tehtiin virheellisen tiedon varassa. Todellisuudessa tilanne on pahentunut koko ajan.

        Myös 10.2. tehty koronastrategia sekä sen 9.3. tehty päivitys perustuivat väärään tilannekuvaan. THL teki korjaukset lukuihin vasta seuraavana päivänä tiedotustilaisuuden jälkeen.

        Pieni korjaus: tartunnat lisättiin 14.3. eli 4 päivää tiedotustilaisuuksien jälkeen. Ennen näiden 11515 tartunnan lisäämistä positiivisten osuus näytti olevan voimakkaassa laskussa, ja THL pystyi väittämään 10.3. että pahin on ohi.

          Toisin kuin aiemmin kun tartuntoja on lisätty myöhässä, aikavälin 21.2.-27.2. testitulokset raportoitiin aikataulun mukaisesti, eli testien tulokset olivat olleet tiedossa jo kahden viikon ajan. 14.3. ei raportoitu yhtään testiä tälle aikavälille.

            Vuosi sitten oli samalla tavalla tiukka tilanne brittivariantin kanssa, mutta mitään viivettä ei ollut tartuntojen raportoinnissa. Ei ollut kyllä vaaleja eikä endemiaakaan.

              Kaikesta päätellen Suomi näyttää valinneen päinvastaisen tien. Niille jotka väittää että heillä on LC sanotaan että sinulla heittää päässä.

                Jos olit niin tyhmä että menit uskomaan näitä niin et voi syyttää kuin itseäsi. Mitään isompaa apua et tule saamaan. Jos haavesi työurasta karisevat, niin kaikki levittelevät käsiään.

                Näyttää lisääntyvässä määrin siltä, että LC:n olemassaolo tullaan de facto kiistämään Suomessa. Siis kun on kyse rahasta, korvauksista, sairaslomista tai työkyvyttömyyseläkkeestä. Johtopäätös: jokainen sairastunut on käytännössä omillaan.

                  HUS on asettunut tukemaan Maria Nordinin kursseja. Eipä olisi uskonut. Veikkaan että seuraavaksi HUS:n alueella rokotuksista luovutaan ja LC-oireista valittavat ohjataan palvelusetelillä Nordinin kursseille.

                  Ruotsi poistaa koronan yleisvaarallisten tartuntatautien listalta. Päättelen että myös rokotukset lopetetaan. Tulee olemaan mielenkiintoista seurata mitä tapahtuu seuraavien varianttien myötä.

                  Jaa sosiaalisessa mediassa

                  Arkisto