Suomen epidemia 5. toukokuuta 2022 Ilkka Rauvola Päivitetty

Positiivisten osuus on selvässä laskussa BA.2-epidemian huipun (22.3.) jälkeen.

    HUS:n alueen sairaanhoidon luvuissa Omicron BA.1 -epidemian huippu (25.1.) ja BA.2-epidemian huippu (3.4.) näkyvät selvästi. Lakosta huolimatta sairaanhoidon määrät ovat viimeisen kuukauden aikana vähenneet vain vähän.

      TYKS erityisvastuualueella erikoissairaanhoidossa olevien määrä nousee, ja kaikkien sairaanhoidossa olevien määrän väheneminen on hidastunut.

        TAYS:n (Tampere) alueella suotuisa kehitys on jatkunut. Sairaanhoidossa olevien määrä suhteessa väestöön on OYS:n kanssa kuitenkin maan korkeimmalla tasolla.

          KYS:n (Kuopio) erityisvastuualueella potilasmäärä tuli 20.4. kerralla reilusti alas (lakon vuoksi kotiutettuja ?). Sen jälkeen tilanne ei ole enää parantunut.

            OYS:n (Oulu) alueella tapahtui samanlainen potilasmäärän väheneminen kuin KYS:n alueella, ja vielä samana päivänä. Sen jälkeen tilanne ei ole parantunut.

              Omicron BA.2-aallon aiheuttama kuolemien määrä on nyt yli kaksinkertainen tammikuun BA.1-aallon kuolemien määrään verrattuna. Tämän lisäksi tulee ylikuolleisuus (noin 3x tämä THL:n julkaisema määrä).

                Runsas kuukausi yllä olevan kuvan BA.2:n huipun (9.3.2022) jälkeen Helsingin Sanomissa oli tämän mukaan kymmenen sivua kuolinilmoituksia. Uskomaton määrä.

                  Yli 80-vuotiaiden ylikuolleisuus on lähtenyt selvään nousuun sen jälkeen, kun THL aloitti rokotusten kanssa jahkailun syyskuussa 2021. Uudet tilastokeskuksen luvut tulevat noin 10 päivän kuluttua, jolloin maaliskuun huipun BA.2-ylikuolleisuus näkyy.

                    Myös 70-79 -vuotiaiden parissa ylikuolleisuus on noussut selvästi. Pahin nousu tapahtui viime syksynä, kun 2. rokotukset vanhenivat ja THL jahkaili 3. rokotusten antamisen kanssa.

                      Ensimmäiset kaksi rokotuskierrosta suoritettiin ripeästi, ja ne alensivat 70-79 -vuotiaiden ylikuolleisuutta erittäin tehokkaasti. Viime kesän jälkeen tilanne on kuitenkin muuttunut.

                        Elokuussa 2021 ääni muuttui. Tässä THL:n Nohynek kertoo 25.8.2021, miten kaikille suomalaisille ei enää tulla tarjoamaan rokotetta, vaan heidän halutaan sairastavan tauti (= "luonnonsuoja").

                          Tämän THL:n haastattelun (25.8.2021) jälkeen alkoi jahkailu 3. rokotusten kanssa. Tulos: 70-79 -vuotiaiden ylikuolemien määrä nousi noin 535 henkellä elokuun ja joulukuun välisenä aikana.

                            3. rokotukset tehosivat erittäin hyvin: 70-79 -vuotiaiden ylikuolemien nousu käytännössä pysähtyi keskellä BA.1 -epidemiaa. Nämä joulu-tammikuussa annetut 3. rokotukset ovat kuitenkin nyt vanhentuneet.

                              Tämä 3. rokotusten vanheneminen ei näy näissä luvuissa vielä. THL päätti kuitenkin vastikään olla antamatta 4. rokotuksia kaikille 70-79 -vuotiaille. Voimakas ylikuolleisuuden nousu (punainen viiva) tulee todennäköisesti alkamaan uudestaan.

                                4. rokote 4x suojan kuolemaa vastaan, ja EMA:n hyväksynnän jälkeen niiden laajamittainen jakelu on aloitettu useassa Euroopan maassa. Suomessa kuitenkaan jostain syystä ei.

                                  Epidemia ei ainakaan ole ohi. Etelä-Afrikassa nyt nousussa olevan 5. aallon positiivisten osuus tulee nousemaan yhtä korkealle kuin aikaisemmissakin aalloissa.

                                    Jaa sosiaalisessa mediassa

                                    Arkisto