Suomen epidemia 12. elokuuta 2022
Ilkka Rauvola
Epidemian sanotaan olevan ohi, mutta sairaalahoidossa olevien määrä ei ole laskenut, testeissä käyneiden määrä kasvaa, ja kuolemien määrä kasvaa.
HYKS erityisvastuualueen potilasmäärä väheni nopeasti viikko sitten, ja väheneminen on jatkunut. Pääasiassa TYKS (Turku) ja KYS (Kuopio) alueilla tapahtunut sairaalahoidon määrien nousu on kuitenkin syönyt HYKS:n alenemisen, ja koko maan potilasmäärä ei ole laskenut.
Testien määrä nousee koko maassa, eniten Varsinais-Suomessa (viimeinen viikko), Kainuussa ja Satakunnassa. Osa noususta saattaa tulla yksityiseltä sektorilta.
BA.2 ei näytä olevan lievä. Sairaalahoidossa olevien määrä suhteessa todettujen tartuntojen määrään on jo ohittanut BA.1/BA.2 epidemioiden maksimin KYS (Kuopio) ja TAYS (Tampere) alueilla, ja seuraavaksi ehkä TYKS (Turku) alueella.
Positiivisten osuus on kuitenkin laskussa, samoin kuin jätevedestä havaitun viruksen määrät.
Kelan heinäkuun luvut on julkaistu. Tartuntatautipäivärahojen saajien määrän kasvu kiihtyy edelleen: saajia oli heinäkuussa 7.3x niin paljon kuin vuosi sitten samaan aikaan. BA.2:n ja BA.5:n välinen lievempi kausi ei juuri näy.
Myös Long Covid -korvausten määrät kasvavat nopeasti. Uusien kausien määrä kasvoi heinäkuussa 5.3 -kertaiseksi vuoden takaisesta, ja kasvu kiihtyy edelleen.
Kaikki sairauspäivärahat ovat voimakkaassa kasvussa. Punainen = koronan akuutti vaihe (6/x), keltainen = Long Covid (7/x).
Tässä vertailun vuoksi tilanne kuukausi sitten. Kasvu on tämän jälkeen kiihtynyt.
Tanskassa - BA.5.1 antaa periksi - BA.5.2 jatkaa kasvuaan (osuus nyt 22 prosenttia sekvensoinneista) - BE.1.1 on tulossa (osuus 9 prosenttia) - BA.4.6 myös kasvussa (osuus 1.7 prosenttia)
Sama näkyy tästä kuvasta. - BA.5:n kokonaisosuus kasvaa edelleen - BE.1.x osuus on myös kasvussa - BA.4.6:n nousu ei näy (koska muiden BA.4.6 varianttien osuus pienenee)