Suomen epidemia 17. syyskuuta 2022 Ilkka Rauvola Päivitetty

Uusi epidemia-aalto on todennäköisesti alkanut. Tartuntojen positiivisten osuus, jätevedestä havaittu viruksen määrä ja sairaanhoidon positiivisten osuus ovat nousussa 6.9. jälkeen.

    Positiivisten osuus tuli BA.5:n jälkeen alemmaksi kuin toukokuussa BA.2:n jälkeen, mutta jäi kolme kertaa niin korkealle tasolle kuin Deltan jälkeen (6.12.2021).

      Sairaanhoidossa olevien määrä suhteessa asukasmäärään on lähtenyt selvään nousuun lähes kaikkialla maassa.

        Vaikka sairaanhoidossa olevien määrä on lähtenyt (jyrkkäänkin) nousuun, niin testauksen määriä ei olla nostettu. Sama kuvio siis kuin BA.5:n aikana juhannuksen jälkeen.

          Sairaalahoidon positiivisten osuus on noussut 13 prosenttia 5.9. minimin jälkeen. Veikkaan että paine sairaaloissa lähtee kasvamaan välittömästi. Syytetään kuitenkin sairaanhoitajia eikä valittua laumasuojastrategiaa.

            Päättelen olevani mukana tässä taistelussa tiedon puolesta. Erittäin hyvä artikkeli HS:ssa by @Jalonen .

            Päivittäiset sairaalahoidossa olevien luvut ovat hypänneet viimeisen viikon aikana selvästi.

              Nopeimmin sairaalahoidossa olevien määrä on noussut OYS:n (Oulu) alueella, missä määrä on yhtäkkiä noussut lähes samalle tasolle kuin BA.5-epidemian huipulla heinäkuussa.

                Myös KYS:n (Kuopio) alueella sairaalahoidossa olevien määrä on noussut nopeasti lähelle BA.5-epidemian maksimia.

                  TAYS:n aluella tämä katastrofaalinen tilanne ei näy vielä koronan luvuissa. Johtuu ehkä vähäisistä testauksen määristä.

                    Tässä vihjettä TAYS:n tilanteesta: vaikka viralliset sairaalahoidossa olevien luvut eivät ole vielä nousseet, niin ...

                      ... TAYS:n alueella on nyt 92.88/23.05 = 4 kertaa enemmän ihmisiä sairaalahoidossa suhteessa tartuntoihin kuin Suomen BA.2-epidemian huipulla 31.3.2022.

                        TAYS:n tilanne on pahin sen jälkeen, kun rokotukset alkoivat keväällä 2021. Päättelen että epidemia ei ole ohi, vaikka niin väitetäänkin.

                          Tässä on yllä oleva kuva laskettu suhteessa koko maan käyrään. TAYS:n laumasuojastrategia näkyy selvästi.

                            TAYS (Tampere): Deltan aikana oltiin vielä keskiarvoviivan alapuolella. Nyt sairaalahoidossa on 1.63/0.67 = 2.4 kertaa niin paljon tartunnan saaneita kuin HYKS:n (Helsinki) alueella.

                              TYKS:n alueella (Turku) sairaalahoidossa olevien määrä väheni jyrkästi sen jälkeen, kun testauksen määrä 5-kertaistettiin. Nyt määrä on nousussa (joka on kuitenkin paljon pienempi kuin esim. OYS:n alueella).

                                HYKS:n alueella (Helsinki) sairaalahoidossa olevien määrä on lievässä nousussa. Suhteessa tartuntoihin määrä on ollut käytännössä koko ajan selvästi maan keskiarvon alapuolella.

                                  HUS:n (Helsinki) tuoreet tiedot viittaavat siihen, että epidemia on pahenemassa.

                                    Nämä tapaukset tulevat näkyviin Kelan sairauspäivärahahakemuksissa, joiden määrä on maaliskuun jälkeen kasvanut keskimäärin 16.4 prosenttia kuukaudessa = 6.2x vuodessa.

                                      Tähän mennessä julkaistujen tietojen valossa kasvussa näyttäisi olevan BA.5.2. Kesän BA.5-epidemia oli BA.5 /BA.5.1.

                                      Tähän mennessä julkaistujen tietojen valossa kasvussa näyttäisi olevan BA.5.2. Kesän BA.5-epidemia oli BA.5 /BA.5.1.

                                      Hyviä uutisia. (Taitaa kuitenkin olla eri asia että missä määrin näitä saadaan Suomeen. En ole kovinkaan toiveikas.)

                                        Samaan aikaan kun mm. HUS:n Asko Järvinen julistaa epidemian olevan ohi, kuolemien määrä on noussut koko epidemian toiseksi korkeimmalle tasolle. BA.5-aallon kuolemat yltävät jo selvästi kevään BA.2 -epidemian tason yläpuolelle (ja kaikkia lukuja ei ole vielä raportoitu).

                                          Lukujen perusteella olen eri mieltä Asko Järvisen kanssa. (Ei ole tietoa siitä, mihin dataan Järvisen arvio perustuu, tai vaihtoehtoisesti että onko kyseessä mielipide.)

                                            Näiden BA.5-kuolemien huippu ajoittuu samoille päiville kuin heinäkuun uutiset sairaaloiden hädästä. Eli uutiset sairaaloiden ahdingosta = paljon koronakuolemia. TAYS on viime päivinä raportoinut katastrofaalisesta tilanteesta. Päättelen että kuolemia tulee nyt runsaasti.

                                              Tässä on hyvä analyysi tilanteesta. Olen samaa mieltä tiedolla johtamisen tarpeesta. Kuolemia tulee nyt runsaasti.

                                                Tartuntoja ei kannata hankkia, sanoi kuka tahansa mitä tahansa.

                                                  Kuolemien määrä suhteessa testattuihin on noussut koko 2.5-vuotisen epidemian korkeimmalle tasolle. Testaamattomia ei luokitella koronaan kuolleiksi. Huippu ajoittuu sairaaloiden heinäkuun kriisin kohdalle.

                                                    Kuolemien positiivisten osuus (=kuolemien määrä suhteessa testien määrään) on 339.52/7.94 = 42-kertaistunut sen jälkeen, kun THL siirtyi rokotuksissa laumasuojalinjalle (25.8.2021), missä osa kansalaisista saa rokotteen sijaan oikean viruksen.

                                                      Uusia variantteja on tulossa todella runsaasti.

                                                      Kaksi varianttia on ylitse muiden, kun on kyse kyvystä väistää immuniteettia: BQ.1.1 ja BA.2.75.2.

                                                        Suomalaiset jaetaan kahteen leiriin. Päättelen että tästä eteenpäin - rokotukset varataan niille, jotka eivät ole saaneet tartuntaa - ne, jotka saavat tartuntoja >= tahdissa kuin mitä uusia rokotuskierroksia tulee, jätetään kokonaan ilman rokotuksia

                                                          Iso-Britanniassa BQ.1.1, BQ.1 ja BA.2.75.2 ovat jo nousussa. Noin 1-2 viikon viiveellä Suomessa (jos kehitys menee samalla tavalla kuin aikaisemmissa Omicron varianteissa).

                                                            Iso-Britanniassa BQ.1.1 korvaa nykyisen BA.5.2 variantin noin viikon päästä. Suomessa BQ.1.1 korvaa BA.5.2:n arviolta lokakuun puolivälissä, jos kehitys on samankaltainen kuin Iso-Britanniassa.

                                                              Täältä käsin + näillä ohjeilla on helpointa seurata varianttien etenemistä.

                                                                Tällä hetkellä Euroopan varianttien tilanne näyttää tältä. BQ.1.1 johdossa.

                                                                Suomessa kuolee toiseksi eniten sairaalahoitoon joutuneista koko Euroopan alueella. Määrä on yli kolminkertainen koko Euroopan tasoon verrattuna.

                                                                  Suomessa kuolee koronaan toiseksi eniten ihmisiä suhteessa väestöön. Määrä on 3.3 kertaa suurempi kuin Euroopan keskiarvo, vaikka Euroopassa testataan 3.6 kertaa enemmän suhteessa väestöön kuin Suomessa. Eli todellinen suhdeluku on vielä suurempi.

                                                                    Vaikuttaa siltä, että koska varianttien lukumäärä kasvaa räjähdysmäisesti, niin liian pitkän merkkijonon välttämiseksi ollaan siirrytty käyttämään lyhenteitä. BQ on sama kuin BE.1.1.1 ja siis BQ.1 = BE.1.1.1.1 .

                                                                      Edelleen (Omicronin varianttien räjähdysmäinen lisääntyminen): BE = BA.5.3.1 (ja siis BQ = BE.1.1.1 eli oikeasti BA.5.3.1.1.1.1) BF = BA.5.2.1 BH = BA.2.38.3 BJ = BA.2.10.1 BK = BA.5.1.10 BL = BA.2.75.1 BM = BA.2.75.3 BN = BA.2.7.5.5 BY = BA.2.75.6

                                                                        Suomessa ne tahot, jotka puhuvat paluusta normaaliin, eivät ole julkaisseet tällaista kuvaa elinaikaodotuksen muutoksesta. Veikkaan Suomen kuvan näyttävän samanlaista muutosta.

                                                                          Tässä on BQ.1.1 avattu alusta asti. BA = B.1.1.529 BE = BA.5.3.1 eli B.1.1.529.5.3.1 BQ = BE.1.1.1 eli B.1.1.529.5.3.1.1.1.1 ja vihdoin BQ.1.1 = B.1.1.529.5.3.1.1.1.1.1.1

                                                                            Jaa sosiaalisessa mediassa

                                                                            Arkisto